Ihmisiä tietokoneella

Kerro ajatuksesi kaupungin palvelujen saavutettavuudesta vastaamalla kyselyyn

Kaupunkitasoinen palveluverkkosuunnitelma päivitetään keväällä 2018. Suunnitelman valmistelun tueksi halutaan kuulla asukkaiden näkemyksiä palvelujen saavutettavuudesta.

Saavutettavuudella tarkoitetaan sekä sähköisten palveluiden helppoa käytettävyyttä ja löydettävyyttä että helppoa palvelun luokse pääsemistä (esimerkiksi päiväkoti, terveyskeskus, koulu tai leikkipuisto). Kyselyn tulokset esitellään kevään aikana valtuustolle. Vastausaikaa on tiistaihin 1.5.2018 saakka.

Kyselyyn pääset alla olevista linkeistä. Kyselyyn voi vastata suomeksi tai ruotsiksi. Kyselyyn voit vastata myös paperilla Vantaa-infoissa sekä Hakunilan ja Pointin kirjastoissa.

Suomenkielinen kysely.
Ruotsinkielinen kysely.

Avoimuuden ja kaupungin toiminnan läpinäkyvyyden edistämiseksi kyselyn vastaukset tullaan julkaisemaan myös avoimena datana. Vastauksia muokataan niin, ettei yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa (esim. taustatietoja yhdistellään tai poistetaan).

Kyselyyn voit vastata myös paperilla Vantaa-infoissa sekä Hakunilan ja Pointin kirjastoissa.

Julkaistu: 3.4.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter