Kumppanuusasuntotoiminta etsii uusia yhteistyökumppaneita

Vantaan kumppanuusasuntotoiminta laajenee - tule mukaan tarjoamaan mahdollisuus omaan kotiin!

Lähes 200 asunnotonta vantaalaista on saanut oman kodin kumppanuusasuntotoiminnan kautta vuodesta 2009 lähtien. Olemme laajentamassa toimintaamme ja etsimme mukaan uusia, ennakkoluulottomia kumppaneita elämänmakuiseen yhteistyöhön.

Vantaan Kaupungin asumispalvelut tuottaa palveluja asunnottomille ja asunnottomuusuhan alla oleville vantaalaisille. Asukkaalla on mahdollista saada yksilöllistä ohjausta ja tukea asumiseen liittyvien asioiden hoitamisessa, kuten tukien hakemisessa. Kumppanuustoiminnan tavoitteena on hyvä yhteistyö sekä asiakkaan että tämän vuokranantajan kanssa.

−Hyvällä yhteistyöllä varmistamme, että vuokrasuhteesta tulee kaikkien kannalta mahdollisimman onnistunut ja asumisesta pysyväisluonteista. Haluamme laajentaa tätä hyväksi koettua mallia myös uusien yhteistyökumppaneiden ja asiakkaidemme kesken, kertoo asumispalvelupäällikkö Anne Mustaniemi.

Kumppanuusasunnot on tarkoitettu asumispalvelujen pitkäaikaisille asiakkaille, joiden asumisen taidot on todettu, mutta joilla on vaikeuksia saada asuntoa vapailta markkinoilta luottotietomerkintöjen tai muiden syiden vuoksi. Asumispalvelujen kumppaneina toimii mm. Y-säätiö. Myös yksityiset vuokranantajat ovat tervetulleita mukaan yhteistyöhön.

Tervetuloa kuulemaan kokemuksistamme ja keskustelemaan kanssamme uusista yhteistyömahdollisuuksista torstaina 14.6.2018 klo 17.00 alkaen Vantaan Tikkurilaan (Vernissakatu 8 C).

Mitä kumppanuusasuntotoiminta pitää sisällään?

  • Vuokralaisen, jolle tuotetaan sosiaaliohjauksen ja sosiaalityön avulla asumista tukeva ohjaus ja tuki vuoden ajaksi vuokrasopimuksen solmimisesta lähtien.
  • Vuokranantajan ja vuokralaisen kesken laaditun vuokrasopimuksen.
  • Vuokranantajan tekemän vuokraseurannan.
  • Yhteistyön vuokranantajan, vuokralaisen ja tämän omatyöntekijän kesken.
  • Tuen vuokranantajalle ja vuokralaiselle mahdollisissa vuokranmaksun poikkeamistilanteissa.
  • Yhteistyön tarvittavien tahojen kanssa mahdollisten asumiseen liittyvien haasteiden selvittelyssä.
  • Vuokralaisen ohjauksen tarvittaessa muiden asumisen tuen palvelujen piiriin.

Lisätiedot: Aikuisten ja perheiden sosiaalipalvelut, asumispalvelut, asumispalvelupäällikkö Anne Mustaniemi, p. 040 198 4578

Julkaistu: 1.6.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter