Avoimet varhaiskasvatuspalvelut ylittävät kielimuureja – toimintaa kehitetään asiakaspalautteen avulla

Vantaan avoimen varhaiskasvatuksen henkilökunta sai asiakaskyselyssä erityiskiitokset ammattitaidosta ja lämminhenkisyydestä. Kyselyssä asiakkaat kertoivat kokemuksistaan kaupungin kerhojen, asukaspuistojen ja avointen päiväkotien palveluista. Tuloksia hyödynnetään toiminnan suunnittelussa.

Asiakastyytyväisyyden keskiarvo oli kerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa 4,8 ja asukaspuistoissa 4,3. Tyytyväisyyttä mitattiin asteikolla 1-5.

Ulkona tapahtuvaa toimintaa toivottiin lisää. Vastaajat toivoivat tehokkaampaa palveluista ja tapahtumista tiedottamista, myös muulla kielellä kuin suomeksi. Mahdollisuus harjoitella suomen kielen käyttöä avointen päiväkotien toiminnassa sai myös asiakkailta kiitosta, ja kieleen tutustumista halutaan jatkaa edelleen avoimissa varhaiskasvatuspalveluissa.

- Haluamme tukea muun muassa maahanmuuttajaperheiden lasten suomen kielen oppimista ja luoda edellytyksiä vanhempien kotoutumisen onnistumiselle. Kotona olevien vanhempien suomen kielen oppimiselle on luotu malleja yhteistyössä aikuisopiston kanssa. Tästä on saatu useamman vuoden aikana hyviä kokemuksia, joita on tarkoitus hyödyntää laajemmin koko Vantaalla, toteaa varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen.

Avoimissa vastauksissa kiitettiin erityisesti kerhojen pedagogista toimintaa, avointen päiväkotien henkilökunnan ammattitaitoa ja asukaspuistojen lämmintä ilmapiiriä. Avointen varhaiskasvatuspalvelujen merkitys asiakkaille tiivistyy eräässä kyselyn palautteessa: ”Tänä vuonna kerhosta löytyivät myös kauan etsityt parhaat ystävät.”

Kysely toteutettiin 23.4.–13.5.2018 ja siihen vastasi 378 asiakasta avoimista päiväkodeista, asukaspuistoista ja kerhoista ympäri Vantaata. Kysely toteutettiin verkko- ja lomakekyselynä. Edellinen avoimen varhaiskasvatuksen yhteinen kysely toteutettiin vuonna 2016.

Julkaistu: 7.6.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter