Tikkurila Festivaalilla kuullaan eturivin artisteja – liikenteessä muutoksia

Tikkurila Festivaalia vietetään Hiekkaharjun urheilukentällä jälleen 20.–21.7. Festivaali aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä liikenteeseen.

Viidettä kertaa järjestettävän Tikkurila Festivaalin kävijämäärä on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuonna loppuunmyydyllä festivaalilla juhli 25 000 vierasta. Tänäkin kesänä tapahtumaan odotetaan runsaasti yleisöä, jota hemmotellaan kotimaisen musiikin ykkösartisteilla.

Festivaaliviikonloppuna Vantaalla esiintyvät muun muassa Cheek, JVG, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, Juha Tapio, Elastinen, Jenni Vartiainen, Kaija Koo ja Sanni. Festivaalin päätöskeikan heittää perinteitä kunnioittaen Apulanta. Koko artistikattaus ja aikataulut löytyvät osoitteesta tikkurilafestivaali.fi.

Festivaalialueen läheisyydessä liikenteen poikkeusjärjestelyjä

Urheilutie on suljettu liikenteeltä sekä festivaalin että siihen liittyvien rakennus- ja purkutöiden vuoksi ke 18.7 klo 8 – ma 23.7. klo 20. Tontille ajo ja huoltoajo sallitaan. Vaihtoehtoisena ajoreittinä on Valkoisenlähteentie – Kielotie –Hiekkaharjuntie.

Bussilinja 735 ajetaan Urheilutien sulun aikana suoraan Valkoisenlähteentietä Kielotielle. Pysäkit Jokiniemen koulu (V6218), Vesijohdontie (V6207 ja 6208), Talkootie (V6006), Vehkatie (V6017), Ailakkitie (V6003 ja V6004) sekä Suopursuntie (V6001) jäävät ajamatta. Poikkeusreitillä käytössä ovat pysäkit Jokiniemen koulu (V6222 ja V6227) sekä Tikkurilan lukio (V6231).

Valkoisenlähteentieltä Vehnätielle sallitaan vain tontille ajo. Vesijohdontie on kokonaan suljettu ajoneuvoliikenteeltä, pois lukien tapahtuman huoltoajoliikenne tapahtuman ajoluvilla.

Junaliikenteessä on lisäjunia

Perjantain 20.7. ja lauantain 21.7. jälkeisinä öinä junaliikenteessä on ylimääräiset I-junat, jotka lähtevät Helsingistä kello 00.36 ja 01.06 ja ovat Hiekkaharjussa kello 00.56 ja 01.26.

Festivaalipäivät huipentuvat ilotulituksin

Meluntorjunnassa pitäydytään annetun meluluvan melurajoissa. Äänentoistolaitteet suunnataan poispäin asutuksesta.

Tapahtuman äänentoistoa testataan ajoittain 19.7. kello 16–22, 20.7. kello 10–14 ja 21.7. kello 10–14.

Konsertit pidetään 20.7. kello 14–01 ja 21.7. kello 14–01.

Tikkurila Festivaali järjestää sekä perjantai- että lauantai-iltana ilotulituksen kello 00.50.

Julkaistu: 16.7.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter