Luistelukenttien jäädytys alkaa – jäältä pysyttävä poissa töiden aikana

Vantaan tekojääkenttien jäädytys alkaa, kunhan lämpömittarin lukemat putoavat riittävän alas.

Liikuntapalvelut jäädyttää talveksi neljä tekojääkenttää, jotka sijaitsevat Martinlaaksossa, Korsossa, Hiekkaharjussa ja Kartanonkoskella. Muut ulkokentät jäädytetään, kun tulee pidempi pakkasjakso.

Liikuntapalveluista korostetaan, että kenttien jäädytys- ja huoltotöiden sekä lumenaurauksen ollessa käynnissä on ensiarvoisen tärkeää, että kenttä pysyy tyhjänä ulkopuolisista henkilöistä. Tällä pyritään takaamaan kentänhoitajien työrauha, mutta ennen kaikkea kentän käyttäjien turvallisuus.

”Jääkoneen ollessa ajossa voi siitä sinkoilla jään kappaleita, jotka saattavat osuessaan aiheuttaa pahaa jälkeä”, perustelee liikuntapäällikkö Jari Lärka.

Edes jään reunoilla ei ole syytä oleskella, sillä on mahdollista, että jääkone lähtee luisuun. Raskasta laitetta ei tuolloin noin vain pysäytetä.

Liikuntapalveluiden henkilökunta toivoo luistelijoilta malttia, sillä hyvän jään aikaansaamiseksi kenttä täytyy ajaa jäädytysautolla 5–10 kertaa.

Julkaistu: 15.11.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter