Vantaa varmistaa nuorten kesätyön saantia

Kaupunginhallitus uudisti Vantaan tukea nuorten kesätyöllistymiselle. Tuen hakemista eli kesätyösetelin saantia helpotetaan siten, että se jaetaan kaikille 9.-luokkalaisille. Muille 15–18 -vuotiaille, jotka ovat saaneet työpaikan, on varattu tuhat kesätyöseteliä, jotka voi hakea Vantaa-infoista 15.2. alkaen. Kesätyösetelin arvo on 300 euroa ja se maksetaan työantajalle työsuhteen päätyttyä. Kesätyöseteleihin on osoitettu 200 000 euroa, mutta kaupunki on varautunut tätäkin suurempaan tuen käyttöön.

Kaupunki palkkaa itse noin 400 opiskelijaa ja koululaista eri tehtäviin. Paikat ovat haussa helmikuussa www.vantaa.fi/avoimettyopaikat.

Asemakaavat

Kaupunginhallitus asetti nähtäville asemakaavan, jossa Myyrmäen Louhelaan haetaan kahden uuden kahdeksankerroksisen asuinkerrostalon, liike- ja toimistotilojen sekä talous- ja huoltorakennuksen rakentamista. Samalla kaavoitetaan Louhelantien katualue ja ajantasaistetaan Louhelan asemakaava. Uusia asuntoja tulee 195.

Valtuustolle esitettiin hyväksyttäväksi kaava, jolla Tikkurilan Veturipolulla purettavan kerrostalon ja päiväkodin paikalle kaavoitetaan tontit kuudelle asuinkerrostalolle ja uudelle päiväkodille. Osa Esikkopuistosta muuttuu päiväkodin käyttöön. Ratarampin pysäköintialueelle mahdollistetaan pysäköintitalo ja sen katutasoon huoltoasema.

Julkaistu: 7.1.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter