Vantaa ja salibandyseura EräViikingit tiivistävät yhteistyötään

Vantaan kaupungin liikuntapalvelut ja salibandyseura EräViikingit ry. ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien EräViikinkien miesten edustusjoukkueen salibandyliigakausia 2018–2019 ja 2019–2020.

Sopimuskausilla EräViikingit pelaa liigan kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla. Lisäksi seura järjestää salibandyn lajiesittelyitä vantaalaisilla kouluilla tai päiväkodeissa 3–5 päivänä kaudessa. Esittelypäivät voidaan toteuttaa yhdessä Vantaan Liikkuva koulu -hankkeen kanssa. Myös EräViikinkien otteluita varten asennettava salibandymatto on mahdollisuuksien mukaan päiväkotien, koulujen ja muiden vantaalaisten seurojen käytössä.

“On hienoa, että sopimuksen myötä salibandyn kaltaisen voimakkaasti kasvavan lajin huippuotteluita päästään seuraamaan Vantaalla jatkossakin. Myös lajiesittelyt ovat varmasti enemmän kuin tervetulleita kouluille ja päiväkoteihin”, kiittelee Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti.

EräViikingeille Energia Areena tarjoaa loistavat puitteet isännöidä tapahtumiaan ja on osaltaan laajentanut seuran toimintasädettä.

"EräViikingit on pelannut koko seuran olemassaoloajan miesten liigaottelut Energia Areenalla, koska areena on yksi moderneimmista Suomen sisäpalloiluhalleista. Tämä mahdollistaa laadukkaan ja yleisöystävällisen ottelutapahtuman järjestämisen, sekä antaa riittävästi tilaa kasvattaa otteluiden yleisömääriä. Vaikka olemmekin helsinkiläinen seura, meidän jäsenkuntaamme tulee laajalti myös muualta pääkaupunkiseudulta, joten emme koe Vantaata mitenkään vieraaksi paikaksi. Teemme lajiesittelyjä runsaasti myös Helsingissä, mutta tällä kaksikautisella yhteistyösopimuksella haluamme myös syventää yhteistyötä Vantaan suuntaan. Vantaan liikuntapalvelut on mahdollistanut meille erinomaiset puitteet pelata ja kehittää huippusalibandyä pääkaupunkiseudulla", kommentoi EräViikinkien toiminnanjohtaja Jari Oksanen.

Julkaistu: 21.1.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter