Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi museoiden säännöt

Vapaa-ajanlautakunta hyväksyi kokouksessa 14.5. Vantaan kaupunginmuseon ja taidemuseo Artsin toimintaa ohjaavat säännöt.

Museolaki edellyttää ammatillisilta museoilta sääntöjä, jotta museo on oikeutettu valtionosuuksiin. Säännöissä kuvataan museon tehtävää, organisaatiota, kokoelmia, niiden turvaamista sekä museotyötä ohjaavia lakeja ja eettisiä sääntöjä.

Vapaa-ajan lautakunta päätti hyväksyä esitysten mukaisesti taiteen perusopetuksen, taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten sekä seniori-ikäisten kulttuuritoiminnan toiminta-avustusten sekä taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten tilityksiä vuodelta 2018. Lautakunta hyväksyi selvitykset kaupunkimarkkinointituen käytöstä vuonna 2018.

Lautakunta päätti myöntää esitysten mukaisesti vuoden 2019 toiminta-avustuksia taiteen perusopetukseen, taidekasvatukseen ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuuritapahtumien ja festivaalien kaupunkimarkkinointitukea.

Lautakunta hyväksyi esitysten mukaisesti liikunnan toiminta-avustusten tilityksiä vuodelta 2018 ja harrasteliikunnan ohjaajatuen tilityksiä. Lautakunta päätti myöntää esitysten mukaisesti liikunnan avustettavuuksia ja harrasteliikunnan ohjaajatukea vuodelle 2019.

Lautakunta hyväksyi esityksen mukaisesti nuorisotoiminnan vuoden 2018 toiminta-avustusten tilityksiä. Lautakunta päätti myöntää esitysten mukaisesti toiminta-avustuksia ja kohdeavustuksia nuorisotoimintaan vuodelle 2019.

Vapaa-ajan lautakunta sai tiedoksi sivistystoimen vuoden 2019 ensimmäisen osavuosikatsauksen.

Lautakunnan esityslista/pöytäkirja kokonaisuudessaan: paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 14.5.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter