Koillis-Vantaan uimahallin sijainti kaupunginhallituksen käsittelyssä

Vantaan kaupunginhallitus kokoontuu ensi maanantaina 20. päivä toukokuuta kello 14. Asialistalla on monien ajankohtaisten asioiden ohella Koillis-Vantaan uuden uimahallin sijainti.

Vantaan pohjoispuolelle on kaivattu pitkään uutta uimahallia. Korson koulun yhteydessä olevasta heikkokuntoisesta hallista on jo päätetty luopua, ja uusi on suunniteltu rakennettavaksi Koillis-Vantaalle. Sijainnista on tehty viime aikoina tehty kohdeanalyysi ja selvitys, joissa tuodaan esille eri vaihtoehtojen vahvuuksia ja heikkouksia.

Hallitukselle vaihtoehdoista esitetään nyt valittavaksi Elmon aluetta. Sitä puoltaa erityisesti voimassa oleva asemakaava, joka mahdollistaa jatkossa muiden urheilu- ja hyvinvointipalveluiden rakentamisen uimahallin yhteyteen. Alueella ei myöskään ole uimahallin rakentamista hidastavia sitoumuksia. Muita varteenotettavia ehdokkaita selvityksessä olivat Hagsberginhaka, Minkkitie 8 ja Urpiaisentie 5-7. Näiden vaihtoehtojen ominaisuuksista voi lukea esityksen liitteistä. Jos hallitus hyväksyy esityksen, uimahallihankkeen seuraavia vaiheita ovat muun muassa hankesuunnittelun loppuunsaattaminen, suunnittelutyö ja kilpailuttaminen.

Muita asioita esityslistalla:

  • Vuoden 2019 ensimmäinen osavuosikatsaus
  • Valmisteluohjeet uuden Vantaan toimielinrakenteeseen
  • Tilojen järjestäminen sisäilmasta sairastuneille
  • Vantaan kaupungin lausunto Uusimaa 2050 -kaavaehdotuksesta

Kokouksen esityslistaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa paatokset.vantaa.fi.

Julkaistu: 17.5.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter