Vantaa vastaa varhaiskasvatuksen opettajapulaan uudenlaisella rekrytointimallilla

Vantaa vastaa varhaiskasvatusopettajien rekrytointihaasteeseen ottamalla käyttöön uudenlaisen rekrytointimallin, joka tekee hakijalle työnhaun vaivattomaksi, joustavaksi ja nopeaksi.

Vantaa käynnistää koko syksyn jatkuvan, koko kaupunkia koskevan varhaiskasvatuksen opettajahaun. Tulevana syksynä ei siis julkaista yksittäisiä hakuajallisia hakuja.

”Hakija kertoo hakemuksestaan toiveistaan alueen, päiväkodin ja työsuhteen aloitusajan suhteen. Käännämme hieman perinteistä työnhakua päälaelleen: me kuuntelemme hakijaa, olemme yhteydessä mahdollisimman pian ja voimme palkata hyvän hakijan todella nopeasti”, sanoo Vantaan varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen.

1500 euron muuttoporkkana

Hakutapa tuo joustavuutta myös muualta muuttavalle. Lisäksi lähikuntia kauempaa työnperässä Vantaalle varhaiskasvatuksen opettajaksi muuttavalle Vantaa tarjoaa 1500 eurona arvoista muuttoporkkanaa maksettavaksi kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Vantaa myös korotti varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja kuluvan vuoden alussa.

”Vantaalla on hyvä tehdä työtä. Työtä tukee muun muassa moniammatillinen asiantuntijatuki, mentorointi ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijällä on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään”, sanoo Sole Askola-Vehviläinen.

Varhaiskasvatuksen opettajien saatavuus on laaja valtakunnallinen ongelma, ja varsinkin pääkaupunkiseutu kärsii niin varhaiskasvatusopettajien kuin lastenhoitajien työvoimapulasta.

Vuonna 2018 voimaan astunut varhaiskasvatuslaki edellyttää, että kaksi kolmannesta päiväkodin henkilöstöstä on vuoteen 2030 mennessä korkeakoulutettuja eli varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen tai sosionomikoulutuksen saaneita.

Linkki jatkuvan haun rekrytointi-ilmoitukseen.

Julkaistu: 5.9.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter