Järjestöseminaarissa visioidaan tulevaisuuden yhteistyökuvioita

Tervetuloa järjestöseminaariin keskustelemaan kaupungin ja järjestöjen välisestä yhteistyöstä!

Vantaan kaupunki kutsuu jälleen koolle järjestöjen, yhdistysten ja asukasliikkeiden edustajia keskustelemaan kaupungin ja kolmannen sektorin välisestä yhteistyöstä. Syksyn järjestöseminaari pidetään tiistaina 24.9. klo 17-19.30 Kilterin koululla Myyrmäessä.

Seminaarin ohjelma koostuu sekä asiantuntijapuheenvuoroista että vapaamuotoisemmista keskusteluista. Tulevaisuudentutkijana ja yritysvalmentajana tunnettu Ilkka Halava visioi järjestöyhteistyön tulevaisuutta itseohjautuvassa yhteiskunnassa. Lisäksi seminaarissa kuullaan STEA:n Heikki Vaistoa sekä Emo ry:n Esko Pietaria, jotka kertovat järjestöille myönnettävistä avustuksista.

Asiantuntijapuheenvuorojen jälkeen tilaisuus jatkuu kahdella rinnakkaisella keskustelulla, joissa osallistujien on mahdollista ottaa osaa parhaillaan laadittavaan järjestöyhteistyön ohjelmaa käsittelevään keskusteluun tai keskustella rahoittajatahojen kanssa.

Järjestöseminaari on kaikille avoin ja se lähetetään suorana Vantaa-kanavalla, josta sen voi katsoa myös myöhemmin. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 16.30. Järjestöseminaariin voi ilmoittautua 17.9. saakka verkkolomakkeella.

Järjestöyhteistyön ohjelma laaditaan vuoden 2019 aikana

Syksyn järjestöseminaari on osa kaupungissa tehtävää järjestöyhteistyön kehittämistyötä. Vuoden 2019 aikana Vantaan kaupunki laatii järjestöyhteistyön ohjelman, jonka tarkoituksena on kehittää ja yhdenmukaistaa kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön käytäntöjä ja rakenteita. Järjestöt ovat aiemmin voineet osallistua ohjelmatyöhön vastaamalla kyselyyn. Järjestöseminaarissa jatketaan keskustelua ohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä.

Lämpimästi tervetuloa seminaariin!

Lue lisää järjestöseminaarista: vantaa.fi/jarjestoseminaari

Järjestöseminaari
Ti 24.9. klo 17-19.30
Kilterin koulu, Iskospolku 8

Ilmoittaudu mukaan järjestöseminaariin viimeistään 17.9.

Julkaistu: 11.9.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter