Oppilaita Vantaan kansainvälisessä koulussa

Ehdota Kulttuuriseppä-tunnustusta kulttuurien välisen ymmärryksen edistäjälle

Vantaa, Suomen kansainvälisin kaupunki, palkitsee vuosittain henkilön tai järjestön aktiivisesta työstä monikulttuurisuuden hyväksi. Ehdota 12.11. mennessä Kulttuuriseppä-tunnustuksen saajaksi tahoa, joka on mielestäsi erityisen ansiokkaasti takonut sileämmäksi kulttuurien välistä ymmärrystä ja vuorovaikutusta.

Kulttuuriseppä -tunnustusta on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Viime vuonna tunnustuksen sai Hussein Absuge. Aiemmat palkinnonsaajat ovat: 2017 Marja Auroma, 2016 John Simon, 2015 Mona Abdelgadir ja Gazale Giray Öngörür, 2014 Vantaan Nicehearts, 2013 Harun Osmani, 2012 Said Hassan, 2011 Ritva Etelämäki, 2010 Jarmo Ahvenainen, 2009 Burhan Hamdon, 2008 Eila Järvinen ja 2007 Osman Hassan.

Tämän vuoden Kulttuuriseppää perusteluineen voi ehdottaa perjantaihin 8.11.2019 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kulttuuriseppa@vantaa.fi tai postitse osoitteeseen Monikulttuurisuusasiat, Kielotie 20, 4. krs, 01300 Vantaa.

Ehdotusten pohjalta valinnan tunnustuksen saajasta tekee työryhmä, johon kuuluu edustajia monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnasta, kaupungin yksiköistä sekä edellisvuoden palkinnonsaaja. Tunnustus luovutetaan Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen järjestämässä Monikulttuurisessa itsenäisyyspäivän juhlassa Martinus-salissa 6.12.2019 klo 13.

Uutista muokattu 5.11.2019: sähköpostilaatikossa ilmenneen teknisen vian vuoksi ennen 5.11. lähetetyt ehdotukset eivät ole tulleet perille. Jos olet lähettänyt sähköpostitse ehdotuksen Kulttuuriseppä-tunnustuksen saajaksi, ystävällisesti pyydämme sinua lähettämään ehdotuksesi uudestaan: kulttuuriseppa@vantaa.fi. Ehdotusten jättöaikaa on jatkettu 12.11. saakka.

Julkaistu: 28.10.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter