Elina arvostaa tekemisen meininkiä ja kouluarjen sujuvuutta

Opettaja Elina Autti pianon äärellä

Viisi vuotta Vantaalla on sujunut mukavasti. Ensimmäisen luokan opettajana Hiekkaharjun koulussa työskentelevä Elina Autti viihtyy työssään mainiosti ja on monessa mukana.

-Työskentelen ykkösluokan opettajana, mutta lisäksi olen mukana oman luokka-asteeni tiimissä, jossa teemme tiivistä yhteistyötä muiden ykkösluokkien ja pienryhmän kanssa. Lisäksi olen mukana koulumme toiminnallisessa arviointitiimissä, jossa työstämme ja valmistelemme koulumme arviointiin liittyviä asioita sekä ohjeistuksia muulle opetushenkilökunnalle.

Vantaan hän kokee työskentelypaikkana mieluisana ja kiittelee erityisesti toimivia käytännön asioita.

-Minulle on tärkeää, että esimerkiksi työsuhteeseen liittyvät asiat sujuvat mutkattomasti ja mahdollisimman automaattisesti.

Lisäksi opetuksen jatkuva kehittäminen on Elina Autin sydäntä lähellä ja hän kokee kaupungin tarjoavan riittävää tukea sekä kouluille että opettajille.

-Täällä tartutaan syntyneisiin haasteisiin ammattitaidolla, eikä koiteta turhaan kiillottaa ulkokuorta. Opetukseen panostetaan ja sitä pyritään jatkuvasti kehittämään. Kunnalla on selkeästi halua satsata koulutukseen ja pysyä sen suhteen ajan hermolla. Vantaan kouluilta löytyy valtavasti erilaista osaamista!

Omaa työyhteisöään Autti kehuu mielellään, sillä tunnelma on hyvä ja kollegoita autetaan iloisesti.

-Meillä on täällä mukava tekemisen meininki. Työasiat hoidetaan tunnollisesti ja asiallisesti, mutta osaamme myös ottaa rennosti ja pitää hauskaa yhdessä. Juuri yhteistyö kollegoiden kanssa onkin työssäni parasta. Yhdessä tekeminen ja tiimityö auttavat jaksamaan arjen kiireessä!

Tulisitko Elinan työkaveriksi? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja lähetä meille hakemuksesi!

Vantaan koulujen ja oppilaitosten vahvuutena on innovatiivinen, osaamisen jakamiseen kannustava, yhteisöllinen sekä oppilas- ja opiskelijalähtöinen toimintakulttuuri. Meillä pääset kehittymään eri työtehtävissä ja kehittämään opetusta. Lue lisää vantaa.fi/operekry-sivuiltamme.

Julkaistu: 23.1.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter