Kulttuurituottajasta viestijäksi – Ullalle poikkeustila tarjoaa mahdollisuuden kokeilla uutta

Kun kevään yleisötapahtumia siirrettiin eteenpäin koronan takia, vapautui Vantaa kaupungilla kulttuurituottajana työskentelevän Ulla Viskari-Pertun kalenteriin aikaa uusille töille.

Samaan aikaan kaupungin viestinnässä kaivattiin lisää tekijöitä. Kaupungin uuden resurssikeskuksen kautta tarjottu väliaikainen osapäiväpesti viestinnässä kuulosti hyvältä, sillä takataskusta sattui löytymään alan koulutus.

− Rivakasti edennyt siirto tuntui luonnolliselta myös siksi, että olen tehnyt kulttuurituottajana paljon yhteistyötä kaupungin viestinnän ja markkinoinnin kanssa, Ulla kertoo.

Ulla on viime viikkoina kirjoittanut juttuja kaupungin asukaslehteen, ottanut kuvia, editoinut tekstejä, osallistunut Vantaa-kanavan videotuotantoon ja seurannut läheltä kriisiviestintää. Hänestä on ollut mielekästä, että työtehtäviin on voinut vaikuttaa oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

− On ollut mielenkiintoista päästä näkemään tarkemmin viestinnän prosesseja ja laajentamaan näkemystä siitä, mitä kaikkea kaupungin viestinnässä tehdään. Siitä on hurjasti etua tulevaisuudessa.

Yhteisöllisyyttä virtuaalipäiväkahveilla

Vaikka viestinnän tehtävät ja kasvot olivat jo osittain tuttuja, liittyi siirtoon myös pientä jännitystä.

− Koko tämä tilanne vaatii paljon kykyä muutokseen ja uuden oppimiseen. Onneksi kaikilla on kuitenkin sama fokus, että tästä selvitään toisiamme auttamalla. Tilanteen tuomiin uusiin tehtäviin ja tilanteisiin kannattaa heittäytyä ja ajatella niin, että tässä voi oppia uusia taitoja ja verkostoitua toimialojen kesken, Ulla kannustaa.

Ulla tekee tällä hetkellä puolet työajasta omia kulttuurituottajan töitään, puolet viestintää. Viestinnän työtkin linkittyvät osin kaupunkikulttuurin toimialaan, kun tapahtumia ja palveluita on siirretty nettiin ja niistä tiedotetaan.

Ulla on huomannut, että kahden eri tehtävän yhteensovittaminen vaatii erityisesti taitoa johtaa omaa työskentelyä ja ajankäyttöä. Samaan aikaan tilanne on poikkeuksellinen myös siinä mielessä, että työskentely tapahtuu pääasiassa etänä.

− Meistä viestintään siirtyneistä on pidetty hyvää huolta. Alkuun saimme kattavan perehdytyksen eri kanavista, ihmisistä ja toimintatavoista, ja etänäkin olemme saaneet aina apua ja päässeet vaikuttamaan työn sisältöihin. Teamsin kautta pidettävät virtuaalipäiväkahvit ovat olleet mahtava juttu!

Lue myös nämä

***

Tarinoita Vantaalta – kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 17.4.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter