Nuorisovaltuusto aktiivisesti mukana kouluruuan kehittämisessä

Kouluateria

Kouluruoka on jälleen viime keväänä puhututtanut sekä oppilaita että vanhempia. Vantaan kouluruoan tilannetta on puitu aina valtakunnan mediassa asti ja sen tiimoilta onkin tehty kuntalaisaloite, joka on kerännyt lokakuuhun mennessä yli 2000 allekirjoitusta. Myös Vantaan nuorisovaltuusto on keskustellut kouluruoasta laajasti kokouksissaan.

Nuorisovaltuusto on jo usean vuoden ajan ollut huolissaan kouluruoan tasosta ja käynyt siitä keskustelua lähes jokaiseen vantaalaiseen kouluun ruoan tarjoavan Vantin kanssa. Nuorisovaltuusto on kokenut keskusteluyhteyden hyväksi ja toimivaksi. Kuten monissa muissa suurissa yhtiöissä, myös Vantissa päätöksenteko on usein kuitenkin hidasta ja byrokraattista.

Vuonna 2019 julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan vantaalaiset oppilaat sekä opiskelijat jättävät kouluruoan syömättä huomattavasti useammin kuin ympäröivissä kunnissa. Tämä on selkeä ongelma, jonka juurisyyt pitäisi selvittää. Ravitsevan ja energiarikkaan ruoan syöminen on välttämätöntä, jotta lapset ja nuoret jaksavat olla koulussa ja opiskella.

Vantaan nuorisovaltuusto haluaa yhdessä Vantaalla toimivien ruoantoimittajien kanssa etsiä keinoja, joilla yhä useampi vantaalainen söisi kouluruokaa. Vantaan nuorisovaltuusto kannattaa esimerkiksi ateriapalveluiden kilpailuttamista ja siksi kutsummekin kaikki kouluruokaa tuottavat tahot, opettajat sekä virkamiehet yhdessä pohtimaan konkreettisia keinoja yhteisen pöydän äären. Tämä voisi toteutua esimerkiksi kouluruokaseminaarina, jossa kouluruokaa syövät saisivat mahdollisuuden vaikuttaa ruoantoimittajien toimintaan.

Vantaan nuorisovaltuusto

Julkaistu: 14.10.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter