Mihin käytetään 50 000 euroa Hakunilassa ja Martinlaaksossa? Äänestä nyt!

Kuva lapusta seinällä. Kuvassa lukee "Mitä sinä haluaisit?"

Hakunilan ja Martinlaakson kaupunginosissa toteutettava osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Kaikki kaupunginosien vähintään 12-vuotiaat asukkaat saavat äänestää, mitkä asukkaiden elo-syyskuussa ehdottamista ideoista alueiden kehittämiseksi toteutetaan. Kehitysideat liittyvät kaupungin omistamiin ulkoalueisiin, kuten puistoihin, liikunta-alueisiin ja koulujen pihoihin. Äänestys on käynnissä 20.10.–16.11.

Äänestyksessä voi antaa äänensä esimerkiksi sen puolesta, että kaupunginosiin tulisi lisää ulkoliikuntavälineitä, penkkejä tai kukkaistutuksia. Hakunilan äänestyksessä on mukana myös esimerkiksi frisbeegolfrata ja Martinlaakson äänestyksessä pöytäryhmä Koivikkopuistoon.

”Osallistuva budjetointi on helppo mahdollisuus vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä”, kannustaa osallisuuskoordinaattori Laura Lettenmeier.

Molempien kaupunginosien äänestyksessä on tarjolla noin 30 eri ideaa. Ideoihin voi tutustua osallistu.vantaa.fi-sivustolla, jossa on kuvaukset kaikista ideoista ja kaupungin tekemä arvio rahasummasta, joka kunkin idean toteuttamiseksi tarvitaan. Äänensä voi antaa useamman idean puolesta, kunhan ideoiden toteuttamiseksi vaadittava yhteissumma on enintään 50 000 euroa. Eniten ääniä saaneet budjettiin mahtuvat suunnitelmat toteutetaan kesäkaudella 2021.

Äänestämään pääsee verkossa osoitteessa osallistu.vantaa.fi. Sivustolle täytyy kirjautua omalla sähköpostiosoitteella. Lisäksi äänestämään pääsee Hakunilan ja Martinlaakson kirjastoissa esittämällä jonkin dokumentin, jossa lukee äänestäjän koko nimi. Tällainen voi olla esimerkiksi kelakortti tai jonkin kaupan etukortti.

Osallistuva budjetointi on asukkaille uusi tapa vaikuttaa alueen kehittämiseen ja kaupungin rahojen käyttöön. Alkusyksystä käynnissä olleessa ideointivaiheessa asukkaat jättivät yhteensä 228 ideaa lähiympäristönsä kehittämiseksi. Ideoista 142 koski Martinlaaksoa ja 86 Hakunilaa. Lokakuun alussa järjestetyissä asukastyöpajoissa toteuttamiskelpoisista ideoista työstettiin äänestykseen eteneviä suunnitelmia. Ideoita yhdisteltiin ja tarkennettiin niin, että lopputuloksena äänestykseen eteni molemmilta alueilta noin 30 suunnitelmaa.

Meidän Hakunila ja Meidän Martsari -hankkeet toteutetaan osana myönteisen erityiskohtelun ohjelmaa.

Julkaistu: 20.10.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter