Vantaan vapaa-ajan palveluissa käyttöön koronan leviämisvaiheeseen liittyvät rajoitustoimenpiteet

Aikuisten sisäliikuntaa rajoitetaan

Sisäliikuntatilojen harrastuskäyttö keskeytetään joukkue- ja kontaktilajeissa ja yli 20 hengen yleisötapahtumat perutaan kolmeksi viikoksi. Muita suosituksia otetaan käyttöön toistaiseksi.

Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä määritteli tänään uusia rajoituksia, jotka koskevat myös Vantaalla järjestettäviä vapaa-ajan palveluita. Osa rajoituksista koskee maanantaista 23.11. alkavaa kolmen viikon jaksoa, joka päättyy 13.12., osa on voimassa toistaiseksi.

- Koronatilanteen leviämisvaiheessa haluamme toimia vastuullisesti siten, että estämme tehokkaasti viruksen leviämistä. Se tarkoittaa tässä tilanteessa erilaisia rajoituksia. Toivon, että vantaalaiset jaksavat vielä ponnistella ja noudattaa annettuja ohjeita, että joulua voidaan viettää mahdollisimman normaaleissa merkeissä, toivoo kaupunkikulttuurin apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand.

Aikuisten sisäliikunnan harrastamiseen 3 viikon rajoitukset

Vantaan kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Myöskään aikuisten harrastusjoukkueiden välisiä otteluita, kilpailuita tai alueellista sarjatoimintaa ei järjestetä samana ajanjaksona.

- Lähetämme seuroille tarkemmat ohjeet toiminnasta ja peruttavista vuoroista kyseisenä ajanjaksona. Suosittelemme samojen rajoitusten asettamista myös yksityisille toimijoille, kehottaa liikuntapalvelujohtaja Veli-Matti Kallislahti.

Maanantaina käyttöön otettavat rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonan tasoista kilpailutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Rajoitus ei koske toimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan.

- Kaupungin järjestämässä ryhmäliikunnassa taataan jatkossakin turvalliset olosuhteet osallistujille. Palveluissa huolehditaan 2 metrin turvaväleistä ja kertalippujen myynti keskeytetään osallistujamäärän vähentämiseksi, kertoo Kallislahti.

Yleisötapahtumien henkilömäärää rajataan – monissa palveluissa asiointi mahdollista lähes normaalisti

Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä linjasi, että sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä tulisi rajoittaa 20 henkeen pääkaupunkiseudulla 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Päätöksen asiassa tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Yleisötilaisuuksien henkilömäärärajoitus koskee kaikkia kaupungin tiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia, myös tiloja käyttävien kumppanien toimintaa.

- Vantaalla yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset tarkoittavat muun muassa Monikulttuurisen itsenäisyyspäiväjuhlan siirtymistä verkkoon ja Tanssiopiston joulujuhlan peruuntumista. Joulumielelle-konserttia on suunniteltu jo alusta asti televisioon ja verkkoon striimattavaksi, joten jouluista tunnelmaa päästään välittämään kulttuurin muodossa kotisohville, kertoo kulttuurijohtaja Annukka Larkio.

20 hengen henkilömäärärajoitus ei koske kuitenkaan vapaa-ajan palveluiden yleistä palvelutoimintaa, eli esimerkiksi kirjastoissa ja nuorisotaloissa on mahdollista asioida, kuitenkin huomioiden normaalit koronaan liittyvät hygieniatoimenpiteet. Työntekijät voivat rajoittaa henkilömäärää turvavälien takaamiseksi. Samoin esimerkiksi opetus aikuisopistolla, musiikkiopistolla ja kuvataidekoulussa jatkuu normaaliin tapaan.

Muiden vapaa-ajan palvelujen tilojen osalta aiemmin tehtyjen rajoitusten lisäksi uimahallien kävijämäärää rajoitetaan puoleen ja pukukaapeista puolet suljetaan. Lisäksi kirjastoissa vähennetään opintosalien paikkoja. Rajoitukset alkavat maanantaina 23.11. ja ovat voimassa toistaiseksi.

Julkaistu: 20.11.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter