Vantaan henkilöstön hyvinvointi parani koronavuodesta huolimatta

Kuvituskuva: Viisi ihmistä piirtotaulun edessä

Vantaan henkilöstökertomus 2020 tarjoaa kattavan katsauksen kaupungin henkilöstöjohtamiseen, kehityskohteisiin, tavoitteiden onnistumiseen sekä tärkeimpiin tapahtumiin. Vuosi 2020 oli poikkeusolojen vuosi – samalla vietiin läpi isoja uudistuksia.

Vuosi 2020 työskenneltiin poikkeuksellisissa oloissa maailmanlaajuisen koronapandemian takia. Toisilla Vantaan työntekijöillä työmäärä lisääntyi, toisilla väheni merkittävästi. Osalla työtehtävät muuttuivat kokonaan.

Etätyötä tehtiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin: etätyötä teki ainakin 1 415 henkilöä ja etätyöpäiviä kertyi vuoden aikana vähintään 49 289. Lisäksi noin 400 työntekijää vaihtoi työtehtäviä tilapäisesti kokonaan, kun korona sulki valtioneuvoston päätöksellä tiettyjä kunnallisia palveluita. Henkilöstön siirtoja organisoimaan luotiin vain muutaman päivän valmisteluajalla resurssikeskus. Vantaalla onkin tapana, että haastavia tilanteita yritetään ratkaista niin, että henkilöstön asema ja palveluiden sujuvuus pyritään turvaamaan.

– Korona on merkinnyt työelämässä hyvin erilaisia asioita. Haasteista huolimatta säilytimme toimintakykymme ja saimme yhdessä aikaan hienoja asioita, myös ihan uusia innovaatioita. Kiitos tästä kuuluu jokaiselle työntekijällemme, kiittää henkilöstö- ja konsernijohtaja Kirsi-Marja Lievonen.

Työhyvinvointikyselyssä erinomainen tulos, sosiaali- ja terveystoimen sairauspoissaolot jopa laskivat

Syksyllä 2020 toteutettiin Kunta10-työhyvinvointitutkimus, johon vastasi yhteensä 6 706 Vantaan työntekijää. Kahden vuoden aikana on tapahtunut myönteistä kehitystä usealla osa-alueella ja tulos on monilta osin keskiarvoa huomattavasti parempi. Vantaan henkilöstö kokee paljon positiivista työn imua, työyhteisöt koetaan toimiviksi ja niissä on erittäin paljon sosiaalista pääomaa. Tulosten mukaan lähiesimiehiltä saa yhä enemmän tukea työhön, toiminta koetaan yhä oikeudenmukaisemmaksi ja valmentava johtaminen on kehittynyt. Vaikutusmahdollisuuksia muutostilanteissa koetaan olevan enemmän kuin aikaisemmin. Lisäksi tuloksista käy ilmi, että uhka- ja väkivaltatilanteet ovat vähentyneet kokonaisuudessaan.

Koko kaupungin sairauspoissaolot pysyivät koronasta huolimatta edellisvuoden tasolla: koko henkilöstön sairauspoissaoloprosentti oli 4,43 (edellisvuonna 4,35). Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla sairauspoissaolot jopa laskivat (2020: 5,19 ja edellisvuonna 5,34).

– Töitä on tehty yksiköissämme ahkerasti ja sitoutuneesti. Nyt on tärkeää miettiä, miten hyvään Kunta 10-tulokseen on päästy ja miten voimme aidosti käydä seuraavien kehittämiskohteiden kimppuun yhdessä. Hyvästä kannattaa pitää kiinni ja sen eteen kannattaa meidän kaikkien tehdä jatkossakin työtä. Sillä tyytyväinen ja hyvinvoiva työntekijä säteilee hyvänä palveluna myös asiakkaillemme.

Pitovoima parani ja hakijamäärä työpaikkoihin kasvoi

Vuonna 2020 joukkoomme haettiin yhteensä noin 3 400 uutta työntekijää. Hakijamäärä avoinna oleviin tehtäviin kasvoi 12 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna, kun taas ilmoitusten määrä pysyi lähes samana. Kaupungin palveluksesta irtisanoutui hieman vähemmän työntekijöitä kuin edellisenä vuonna: henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 7,2 prosenttia, kun vuonna 2019 se oli 7,9 prosenttia ja vuonna 2018 8,2 prosenttia. Henkilöstön pitovoima on siis parantunut pari vuotta putkeen. Tietyillä aloilla painittiin kuitenkin edelleen saatavuushaasteiden kanssa. Yksi toimenpide oli tiivistää rekrytoinnin ammattilaisten, viestinnän ja toimialojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Vuoden aikana mm. uudistettiin rekrymarkkinointia, esiteltiin työntekijöidemme urapolkuja, koulutettiin esimiehiä onnistuneeseen rekrytointiin sekä osallistuttiin virtuaalisille rekrymessuille. Lisäksi käynnistettiin henkilöstöjohtamisen laatuhanke, jonka keskeinen tavoite on henkilöstön työhyvinvoinnin ja vaikuttamismahdollisuuksien kasvu sekä myönteisen työnantajakuvan vahvistuminen ja rekrytoinnin tehostaminen juuri saatavuushaasteryhmissä.

Vuoteen 2020 mahtuu myös monia muita uudistuksia ja kohokohtia: Uuden Vantaan rakentaminen jatkui osallistavalla otteella, HR uudistui entistä asiakaslähtöisemmäksi, naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui jälleen. Kaikkiin vuoden tärkeimpiin tapahtumiin, tunnuslukuihin ja mielenkiintoisiin henkilöhaastatteluihin pääset tutustumaan henkilöstökertomuksessa (LINKKI).

Lisätietoja: henkilöstö- ja konsernijohtaja Kirsi-Marja Lievonen 040 570 5593 tai kirsi-marja.Lievonen@vantaa.fi

Julkaistu: 18.3.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter