Havukosken, Länsimäen ja Mikkolan osallistuva budjetointi alkaa ideointivaiheella 21.4.

Ihmisiä urheilukentällä

Havukoskella, Länsimäessä ja Mikkolassa alkaa kevään aikana osallistuva budjetointi eli prosessi, jossa asukkaat pääsevät päättämään alueensa kehittämisestä. Asukkaat voivat esittää omia ideoitaan, joista toteutukseen etenevät valitaan asukkaiden kesken äänestämällä. Kullekin alueelle on varattu 50 000 €.

Ideoiden tulee liittyä viihtyisyyden lisäämiseen kaupungin hallinnoimilla alueilla eli puistoissa, kaduilla, liikunta-alueilla ja koulujen ja päiväkotien pihoilla. Idea voi olla pieni muutos ympäristöön tai toimintaa. Alueiden osallistuvan budjetoinnin hankkeet ovat nimeltään Meidän Havukoski, Meidän Länsimäki ja Meidän Mikkola. Rahaa voidaan käyttää esimerkiksi uusiin penkkeihin, liikuntavälineisiin, pyörätelineisiin tai vaikka kyläjuhlien järjestämiseen.

”Nyt voi miettiä mikä piristäisi alueen ilmettä ja tunnelmaa tai toisi iloa omille arkireiteille”, kannustaa ideointiin osallisuuskoordinaattori Laura Lettenmeier.

Osallistuva budjetointi alkaa ideoinnilla 21.4.–16.5. Ideoita voi esittää kuka tahansa, oli sitten alueen asukas tai ei. Ideoita voi jättää verkossa osallistu.vantaa.fi-sivustolla tai soittamalla numeroon 09 839 50160 ja jättämällä ideansa ääniviestinä. Lisäksi idean voi jättää paperilla ideointipostilaatikkoon, joita on Länsimäessä ostarin lähettyvillä ja kirjaston viereisellä aukiolla, Mikkolassa ostarin lähettyvillä Venuksentiellä sekä Havukoskella asukastila Kafnetin edustalla ja Alepan lähettyvillä.

Ideointivaiheen päätyttyä kaupungin asiantuntijat tutustuvat ideoihin ja niistä työstetään äänestykseen eteneviä suunnitelmia yhdessä asukkaiden kanssa. Työstämisvaiheessa järjestetään työpajoja, joihin kuka tahansa ideoiden jatkokehittämisestä kiinnostunut voi osallistua.

Jotta idea voidaan työstää suunnitelmaksi asti, sen tulee olla kustannuksiltaan tarpeeksi edullinen ja muutoin ehdot täyttävä. Yksittäisen suunnitelman toteutus saa maksaa enintään 35 000 euroa, jotta yksi ehdotus ei vie koko 50 000 euron summaa.

Kehitysvaiheen jälkeen suunnitelmista äänestetään 22.9.–17.10. Äänestyksen voittaneet suunnitelmat toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Lisätietoja osallistuvasta budjetoinnista osallistu.vantaa.fi-sivustolla.

Julkaistu: 21.4.2021 
(muokattu: )