Lehtikuusen koulun koronatilanne 16.3.2021

Maaliskuun aikana Lehtikuusen koulussa on todettu COVID-19- eli koronavirustartunta 11 henkilöllä. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle.

Altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heidät asetetaan karanteeniin, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä. Lisäksi kaikki altistuneet ohjeistetaan menemään koronavirustestiin oireista riippumatta. Altistuneet saavat erillisen tiedotteen asiasta.

Tapauksia on todettu useilla eri luokka-asteilla. Kaikkien tapausten välillä ei ole selkeitä yhteyksiä. Suuri osa tartunnoista on todennäköisimmin peräisin muualta kuin koulusta. Osa tartunnoista on todettu henkilöillä, jotka ovat olleet karanteenissa aiemman altistuksen perusteella. Kaikki tartunnan saaneet eivät ole aiheuttaneet altistumisia koulun tiloissa.
Koulun toiminta voi jatkua yleisten ohjeiden mukaisena niiden osalta, joita ei ole asetettu eristykseen tai karanteeniin.

Lehtikuusen alkuvuoden tartuntarypäs

Koulussa aiemmin ilmenneessä tartuntaryppäässä todettiin lopulta yhteensä 80 koronavirustapausta. Ensimmäiset tapaukset todettiin tammikuun loppupuolella ja viimeiset helmikuun loppupuolella. Näistä 32 on varmistunut UK-variantin aiheuttamaksi. Kaikkien näytteiden kohdalla lopullisia tuloksia ei ole vielä saatavilla. Talviloman jälkeen todettujen uusien tartuntojen ja aiemman tartuntaryppään välillä ei epäillä olevan suoraa yhteyttä.

Hidasta epidemiaa!

Epidemian hidastamiseksi on nyt tärkeää, että kaikki

  • noudattavat yleisiä ohjeita hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta,
  • vähentävät lähikontaktien määrä ja huolehtivat turvaväleistä,
  • käyttävät maskeja maskisuositusten mukaisesti,
  • jäävät heti kotiin ja hakeutuvat testiin, mikäli ilmenee vähääkään koronavirukseen viittaavia oireita.

Ajan voi varata sähköisesti Koronabotista tai koronaneuvontapuhelimesta arkisin klo 8–18 ja viikonloppuisin klo 9–18, p. 09 839 50070. Tulosta odottaessasi pysy kotona.

Tietoa koronaviruksesta Vantaan verkkosivuilla Tietoa koronaviruksesta ja sen ehkäisystä.
Tietoa koronaviruksesta THL:n verkkosivuilla Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus.

Julkaistu: 16.3.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter