1000 kotia -hanke tarjoaa ainutlaatuista asumispalvelua vammaisille

Vantaan kaupunki toteuttaa yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa täysin uudenlaisen hankintatavan tuottaa asumispalveluja vammaisille henkilöille.

Tavoitteena on hankkia 1000 kotia asiakkaiden tarpeet huomioiden niin, että heidät otetaan mukaan unelmiensa kodin suunnitteluun jo alkuvaiheessa. Tämä toteutetaan uudella ja laaja-alaisella työpajatoiminnalla, jossa mukana ovat asiakkaat ja heidän läheisensä sekä palveluntuottajat, vammaisjärjestöt ja kaupunkien vammaisneuvostot.

-Olemme hyvin innoissamme tästä mahdollisuudesta kuulla asiakkaiden ja muiden sidosryhmien ajatuksia vammaisten ihmisten hyvästä elämästä. Toivottavasti myös palveluntuottajat kokevat tämän työskentelytavan toimivana ja hyödyllisenä, sanoo Keravan kaupungin perhepalveluiden päällikkö Kati Sihvonen.

Ihmisoikeussopimusten mukaisesti jokaisella tulisi olla oikeus tyydyttävään elintasoon. Tämä pitää sisällään myös oikeuden asuntoon. Jokaisella on siis oikeus valita itselleen parhaiten soveltuva koti. Vantaan ja Keravan kaupunkien tavoitteena on kilpailuttaa parhaat mahdolliset kodit asiakkailleen ja tarjota heille unelmiensa kodit. Kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten asumisen ratkaisut hankitaan yksilöllisesti kunkin elämäntyyliin pohjautuen. Tämän mahdollistaa dynaaminen hankintajärjestelmä, jolla taataan yhtenäinen asumispalveluiden laatutaso.

‒ Tämä tarkoittaa sitä, että syksyllä 2020 kilpailutamme asumispalvelujen tuottajat. Kaikki ne, jotka täyttävät lailliset vaatimukset ja ylittävät tässä kilpailutuksessa asetettavat laatukriteerit, ovat mukana palveluntarjoajina. Näistä asiakkaat voivat valita palvelunsa yhdessä sosiaalityöntekijän tai palveluohjaajan kanssa, sanoo Vantaan kaupungin palvelupäällikkö Nina Linja.

Asumispalveluiden laatukriteerit määritellään ainutlaatuisten työpajatyöskentelyjen pohjalta, joissa mukana ovat alan asiantuntijat Vantaalta ja Keravalta. Tilaisuudet järjestää Tamora Oy.

-Kysymme asiantuntijoilta, joita ovat asumisyksikköjen asukkaat ja läheiset, millainen on paras mahdollinen koti. Keskustelemme heidän kanssaan kesäkuussa 45 markkinavuoropuhelutyöpajassa, sanoo Tamora Oy:n toimitusjohtaja Jaana Utti.

1000 kotia -hankkeen avoimet työpajat

1000 kotia -hankkeen kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana käydään läpi laaja markkinavuoropuhelu, johon osallistuu palvelutuottajia, järjestöjä, asukkaita, läheisiä ja kaupungin vammaisneuvoston edustajia. Yhteensä työpajoja järjestetään 45.

Kohdennettujen työpajojen lisäksi järjestetään kolme avointa työpajaa, joiden tavoitteena on tarjota ääni niille, jotka eivät ole tulleet kuulluiksi kohdennetuissa pajoissa. Avoimet työpajat pidetään seuraavasti:

1. omaisille ja asukkaille avoin paja 16.6.2020 kello 10.00‒11.30

2. avoin paja 17.6.2020 kello 12.00‒13.30

3. yksiköille avoin työpaja 18.6.2020 kello 10.00‒11.30.

Työpajoihin ilmoittaudutaan Heli Ellikselle (heli.ellis(at)tamora.fi). Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, mihin työpajaan haluat osallistua. Lämpimästi tervetuloa!

Julkaistu: 11.6.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter