Vantaa tarjoaa ikäihmisille runsaasti monipuolista vapaa-ajan toimintaa

Koronan aiheuttama poikkeusaika on vaikuttanut vantaalaisten palveluihin, ja joitakin pitkään jatkuneita toimintamalleja on jouduttu tarkastelemaan uudelleen. Siitä huolimatta kaupunki tarjoaa ikäihmisille yhä runsaasti monipuolista matalan kynnyksen vapaa-ajan toimintaa.

Esimerkiksi liikunnan palvelualue järjestää seniori-ikäisille ohjattua liikuntaa niin saleissa, kentillä, puistoissa kuin verkon välitykselläkin. Lisäksi kohtaamispaikkoja löytyy kaupungin ylläpitämiltä liikuntapaikoilta, joista uimahalleihin ja kuntosaleille yli 70-vuotiailla on pääsy maksuttomalla Sporttikortilla. Lisätietoja löydät ohjatun liikunnan verkkosivuilta.

Myös Vantaan aikuisopistolla on paljon ikäihmisille suunnattua kurssitoimintaa, ja kulttuuripalvelut tekee kulttuurista vanhustyötä yhdessä alan ammattilaisten ja harrastajien kanssa.
Kaupungin, yritysten, järjestöjen ja yhteisöjen järjestämistä seniorimenoista kootaan tasaisin väliajoin paperinen kooste, jonka voi noutaa Vantaa-infoista, kirjastoista tai terveysasemilta. Tietoa ikäihmisille suunnatuista palveluista voi lukea kootusti myös ikäihmisten palveluoppaasta.

Avoimen päivätoiminnan rahat ohjattava lakisääteisiin palveluihin

Mediassa on viime aikoina ollut näkyvästi esillä kaupungin päätös lopettaa palvelujen suoraosto Marjatta-säätiöltä, joka on tuottanut ikäihmisten avointa päivätoimintaa Myyrastissa ja Havurastissa. Suorahankinta päättyy 31.12.2020. Palvelujen ostoa ei ole mahdollista jatkaa hankinta- ja kilpailulainsäädännön puitteissa. Päätöksen toiminnan mahdollisesta lopettamisesta tekee Marjatta-säätiö.

”Havu- ja Myyrastien matalan kynnyksen avoin toiminta esimerkiksi mielenterveysasiakkaille on ollut arvokasta, ja tehty päätös on valitettava. Kyse ei kuitenkaan ole säästötoimenpiteestä, vaan rahojen ohjaamisesta eniten apua tarvitseville, palvelutarpeen arvioinnin kautta lakisääteisten palveluidemme piiriin tuleville kuntalaisille”, perustelee vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.

Vanhus- ja vammaispalvelut järjestää yhä vapaaehtoisvoimin esimerkiksi korttelikerhoja eri puolilla Vantaata. Kerhoja ohjaavat vapaaehtoiset kaupungin työntekijän tuella.

Julkaistu: 13.7.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter