Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen parantamiseen tähtäävistä toimista sekä käsitteli Vantaan vanhustenpalvelujen laatua

Sosiaali- ja terveyslautakunta jatkoi nuorten hyvinvointipalvelujen parantamiseen tähtäävää työtä, jota käsiteltiin maaliskuussa pääkaupunkiseudun nuorisovaltuustojen ja sosiaali- ja terveyslautakuntien yhteiskokouksessa. Nuoret olivat äänessä, ja toivoivat etenkin matalan kynnyksen palveluja sekä nuorille suunnattua tiedottamista palveluista.

Palveluja parannetaan, ja kevään 2021 aikana myös nuoret ja heidän vanhempansa kutsutaan mukaan palvelujen kehittämiseen. Nuortenkeskus Nupin toimintaa laajennetaan, ja hoito- ja palvelupolkuja sujuvoitetaan.

Vantaan kaupunki saa kiitosta vanhuspalveluistaan. Sosiaali- ja terveyslautakunta sai selonteon raportista, jonka mukaan palvelujen saatavuus ja odotusajat ovat vuoden 2020 aikana toteutuneet pääsääntöisesti lain edellyttämällä tavalla pandemiasta huolimatta niin palvelutarpeen arvioinnissa, omaishoidontuessa, kotihoidossa kuin pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoivassakin. Asiakkaat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä palveluun.

Vanhuspalveluiden laatua on arvioitu asiakaspalautteen, asiakastyytyväisyyden, RAI-arviointimittarin, henkilöstöltä kerätyn palautteen ja potilas- ja asiakasturvallisuusilmoitusten perusteella.

Lautakunta hyväksyi uudet sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksut. Maksujen tarkistus johtuu 1.7.2021 voimaantulevasta asiakasmaksulaista. Laki laajentaa palvelujen maksuttomuutta ja yhdenmukaistaa sekä kohtuullistaa maksuja.

Lautakunta hyväksyi muut asiat esitysten mukaisesti.

Tutustu kokouksen asialistaan ja liitetiedostoihin.

Lisätietoja:

Apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö: timo.aronkyto@vantaa.fi. p. 09 8392 2800

Julkaistu: 19.4.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter