Vantaan vastaanottokeskuksessa useita koronavirustartuntoja toukokuussa

Vantaalla Robert Huberin tien vastaanottokeskuksessa on todettu toukokuun 2021 aikana yhteensä 59 Covid-19- eli koronavirustartuntaa. Tartunnoista 49 on todettu vastaanottokeskuksen asukkailla ja 10 henkilökunnan jäsenillä.

Merkittävä osa tartunnoista on todettu henkilöillä, joilla ei ole ollut koronavirukseen viittaavia oireita edeltävästi. Osa positiivisista testituloksista liittyy todennäköisesti aiemmin sairastettuun tautiin. Koronavirustesti voi olla positiivinen jopa 6 kk ajan tartunnan saamisen jälkeen.

Vastaanottokeskuksen asukkailla todetut tartunnat ovat mukana Vantaan koronavirustartuntaluvuissa, joten ne selittävät osittain viime viikkojen korkeampia tartuntamääriä Vantaalla.

Toukokuun ensimmäiset tartunnat todettiin kahdella vastaanottokeskuksen osastolla. Tartuntojen vuoksi näillä osastoilla toteutettiin seulonta koronavirustesteillä viikolla 20, jolloin positiivisen testituloksen sai 16 henkilöä. Lisäksi vastaanottokeskuksen henkilökuntaa kehotettiin hakeutumaan koronavirustestiin, minkä myötä henkilökunnassa todettiin lisää tartuntoja. Todettujen tartuntojen vuoksi Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö päätyi suosittelemaan koko vastaanottokeskuksen kattavaa koronavirusseulontaa. Seulonta toteutettiin 24.5.2021, ja siinä positiivisen testituloksen sai 19 henkilöä.

Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö seuraa aktiivisesti vastaanottokeskuksen tartuntatilannetta. Tartunnan saaneet henkilöt on asetettu eristykseen, kunnes heidän tartuttavuusaikansa päättyy. Tartunnalle altistuneet henkilöt on kartoitettu ja asetettu karanteeniin, kunnes heillä ei ole enää sairastumisriskiä. Lisäksi tartunnalle altistuneet ohjataan koronavirustestiin karanteenin aikana.

Epidemian hidastamiseksi on tärkeää, että kaikki

  • noudattavat yleisiä ohjeita hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta
  • välttävät tarpeettomia lähikontakteja ja huolehtivat turvaväleistä
  • käyttävät maskeja suositusten mukaisesti
  • jäävät heti kotiin ja hakeutuvat testiin, mikäli ilmenee yksikin koronavirukseen viittaava oire

Koronavirustestiajan voi varata sähköisesti osoitteesta koronabotti.hus.fi tai Vantaan terveysasemien koronapuhelimesta ma-pe klo 8–18 ja la-su klo 9–18, p. 09 839 50070. Tulosta odottaessasi pysy kotona.

Tietoa koronaviruksesta Vantaan verkkosivuilla: Tietoa koronaviruksesta ja sen ehkäisystä

Tietoa koronaviruksesta THL:n verkkosivuilla: Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus

Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö

Lisätietoja:

Kirsi Valtonen, ylilääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri, p. 050 312 1651

Julkaistu: 27.5.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter