Ennennäkemätön lavatanssitapahtuma valtaa Vernissan!

Myrskyinen maisemakuva Vernissasta. Kuvaaja Sami Lievonen

Lovetanssit kutsuu kaikenlaiset tanssijat ledvalojen säihkeeseen ja käännösiskelmien luvattuun maahan. Vernissan keikkakevät huipentuu lauantaina 11.5. minifestariin, joka vie kuulijan aikojen taa! Tanssilavanostalgia tuodaan tähän päivään raikkaana ja musiikki edellä.

Vierailevana artistina nähdään parhaillaan 60-vuotisjuhlavuottansa viettävä Meiju Suvas. Meiju on keskeinen osa käännösiskelmämaailmaa ja suomalaista discohistoriaa. GG Houseband aloittaa illan 50-70-lukujen tanssimusiikilla sekä finnhitseillä, ja illan lopuksi kuullaan Meijun omaa tuotantoa sekä 80-luvun discopoljentoja.

Tapahtuman järjestää Kulttuuritehdas Vernissa yhteistyössä Vantaan elävän musiikin yhdistys VELMU ry:n sekä Groovin’ Goose bändin kanssa.

Illan houseband Groovin’ Goose (GG) on ammattimuusikoiden ja ystävien perustama poikkeuksellinen bilebändi. Suuren soundin takana on torvisektiolla varustettu kahdeksanhenkinen, pääosin naismuusikoista koostuva kokoonpano. Jo vuosia yksityisissä tilaisuuksissa esiintynyt GG on saanut runsaasti kyselyitä tulevista yleisölle avoimista keikoista. Tikkurilan jokirannassa sijaitseva Vernissa tarjoaa mahtavat puitteet vastata tähän kysyntään ja samalla nostaa esiin vanhan iskelmän ehkä jo unohdettuja helmiä. Illan aikana kuullaan isolle kokoonpanolle sovitettuja versioita mm. Laila Kinnusen, Lasse Mårtensonin, Kirkan, Dannyn ja Katri Helenan hiteistä.

Tapahtuman DJ:nä sekä juontajana toimii Suomen musiikkihistorian kiistaton ammattilainen ja mm. Radio Helsingistä tuttu ääni Mikko Mattlar. Festaritunnelmaa on luomassa myös Glitternisti - meikkitaiteilija, jonka G-pisteellä vieraat voivat käydä ottamassa glitterkoristuksen kasvoihin, partaan tai hiuksiin.

GG Houseband

  • Piia Varpiola (laulu, huilu)
  • Salla Järvinen (trumpetti, laulu)
  • Tuuli Nevantaus-Jokinen (tenorisaksofoni, laulu)
  • Henriika Steidel-Luoto (pasuuna, laulu)
  • Henri Jokinen (kitara)
  • Ilona Jokinen (basso, laulu)
  • Karoliina Laukola (rummut, laulu)
  • Kadi Vija (perkussiot, laulu)

Liput 12€/15€, ovet klo 18, showtime klo 20.30. Tilaisuus on K18.

Julkaistu: 3.5.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter