Iloinen kurkistus vuosisatojen taa

Helsingan keskiaikapäivä / kuva: Sami Lievonen

Pian nuolet lennähtävät jälleen ilmaan, kaviot kopsahtelevat kylänraitilla ja seppien takomat tuotteet vaihtavat omistajaa markkinakojuissa. Helsingan keskiaikapäivä kutsuu kaikki mukaan hauskalle aikamatkalle!

Lauantaina 10.8. kello 11 Helsingin pitäjän kirkonkellot saavat soida ja julistaa Helsingan keskiaikapäivän avatuksi. Neljättä kertaa järjestettävästä keskiaikapäivästä on tullut koko pääkaupunkiseudun yhteinen juhla, jonka suosio kasvaa vuosi vuodelta.

Helsingan keskiaikapäivä tarjoaa runsaasti tekemistä ja koettavaa kaikenikäisille kävijöille. Ohjelmassa on muun muassa keskiaikaista tanssia ja musiikkiesityksiä, erilaisia työpajoja sekä taistelunäytöksiä. Keskiaikapäivä on myös oivallinen tilaisuus ihastella esimerkiksi muinaispukuja ja niiden koruja tai tutustua värjärikillan esittelemään lankavärjäykseen. Vai kokeilisitko mieluummin jousiammuntaa tai kapuaisit ponikärryjen rattaille?

Vantaa-Seuran, Tikkurilan seurakunnan ja BRQ Vantaa Festivalin järjestämään maksuttomaan tapahtumaan osallistui viime vuonna jo huimat 8 000 kävijää, ja onnistunut päivä niitti runsaasti kiitosta.

Vantaa-Seuran kulttuurituottaja Karoliina Junno-Huikari kertoo järjestäjäkaartin olleen kehuvan palautteen määrästä suorastaan hämillään.

– Palautteen mukaan tapahtumaan oli helppo tulla ja viihtyä, ja sen henkeä kiitettiin rennoksi, lämpimäksi ja ihmisläheiseksi. Ilmainen sisäänpääsyn koettiin tekevän keskiaikapäivästä kaikille avoimen tapahtuman, jonne ei ole välttämätöntä saapua suuren kukkaron kanssa. Saimme hyvää palautetta myös lasten huomioimisesta ja siitä, että tapahtuma sopii harrastajien lisäksi tavalliselle yleisölle.

Keskiaikateemalle oli tilausta

Helsingan keskiaikapäivän tarina alkoi syntyä Vantaa-Seurassa olevan keskiaikaosaamisen myötä. Vantaa-Seuran puheenjohtaja Andreas Koivisto ja toiminnanjohtaja Riina Koivisto ovat arkeologeja ja keskiaika-asiantuntijoita.

Ensimmäistä kertaa seura järjesti keskiaikateemaista ohjelmaa muutama vuosi takaperin Vantaan päivän yhteydessä. Isommassa mittakaavassa Vantaan ikiomaa keskiaikapäivää alettiin viettää vasta, kun pitkän historian omanneelle elokuiselle Laurin elojuhlat -tapahtumalle kaivattiin seuraajaa.

– Me Vantaa-Seurassa halusimme luoda perinteikkäille elojuhlille seuraajan kopioimatta vanhaa konseptia. Helsingan keskiaikapäivä täytti kaupunkiin syntyneen tarpeen historiasta ponnistavasta tapahtumasta, ja Helsingin pitäjän kirkonkylän aidosti keskiaikainen miljöö antoi sille hienot puitteet, Karoliina Junno-Huikari kuvailee.

Elokuu on koettu tapahtumalle hyväksi ajankohdaksi, ja Helsingan keskiaikapäivä järjestetään jatkossakin loppukesästä. Tänä vuonna Helsingan keskiaikapäivä on myös osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

Tunnelma syntyy kokonaisuudesta

Helsingan keskiaikapäivä / Kuva: Tiina Ryynänen

Helsingin pitäjän kirkonkylään saapuvat vieraat pääsevät virittäytymään keskiaikapäivän tunnelmaan jo tapahtuma-alueesta huokuvan historian ansiosta. Ohjelma on rakennettu täydentämään mainioita puitteita: airut tiedottaa kävijöitä, esiintyjien ja markkinamyyjien asusteet henkivät keskiaikaista tunnelmaa ja grillivartaassakin pyörii kokonainen sika.

– Tapahtumasta voi nauttia kaikilla aisteilla, ja ihmiset voivat kokea olevansa keskellä keskiaikaista elämää sen sijaan, että seuraisivat sitä katsomosta, Karoliina Junno-Huikari toteaa.

Helsingin pitäjän kirkonkylän maalaismiljöö antaa tapahtumalle autenttisuuden lisäksi omaleimaisuutta. Vaikka keskiaikateemaisia tapahtumia järjestetään ympäri Suomen, valtaosa tapahtumista sijoittuu linna- ja kivikaupunkitunnelmiin.

Vantaa oli jo keskiajalla kansainvälinen paikka, jossa Kuninkaantien myötä vieraili ihmisiä kauempaa. Myös nykyajan kansainvälisyys näkyy Helsingan keskiaikapäivässä. Tapahtumassa järjestetään opastuksia suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Junno-Huikarin mukaan Helsingin pitäjän kirkonkylä on vahvasti ruotsinkielistä aluetta, joten ruotsin kieli on itsestään selvästi mukana kaikessa toiminnassa.

Vapaaehtoiset ovat tapahtuman edellytys

Helsingan keskiaikapäivä/ Kuva: Sami Lievonen

Helsingan keskiaikapäivä syntyy kymmenien innokkaiden vapaaehtoisten tekemänä. Ilman heidän tärkeää panostaan Helsingan keskiaikapäivää ei voitaisi toteuttaa, ja Karoliina Junno-Huikari kehuu vapaaehtoisia vuolaasti.

Tapahtuman kävijämäärät ovat koko tapahtuman historian ajan olleet vahvasti nousujohteiset. Kävijämäärien jatkuvan kasvattamisen sijaan järjestäjien toiveissa on säilyttää tapahtuma ihmisenkokoisena ja ihmisläheisenä, ja tapahtuma-aluekin asettaa kasvulle tietyt rajat. Ideoita tulevien keskiaikapäivien kehittämiseen on kuitenkin runsaasti.

– Tulevaisuudessa meillä voisi olla kenties isot turnajaiset tai keskiaikaiset häät. Etenemme asia kerrallaan. Tapahtuman perusta on rakennettu, nyt voimme keskittyä sen jalostamiseen, Karoliina Junno-Huikari tuumaa.

Viimevuotisen keskiaikapäivän tunnelmia Vantaa-kanavalla

Vantaa-kanava: Helsingan keskiaikapäivä

Tarinoita Vantaalta – kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 5.8.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter