Miljoona euroa nuorisotyöttömyyden vähentämiseen Vantaalla

Nuori työssä

Vantaan kaupunki on saanut rahoituksen Uudenmaan ELY-keskukselta miljoonan euron hankkeeseen, jolla pyritään vähentämään nuorisotyöttömyyttä Vantaalla. Rahoituksen saaneen hankkeen nimi on Rinnalla kulkien nuorisotyöttömyys laskuun.

Rinnalla kulkien nuorisotyöttömyys laskuun -hanke tähtää koronatilanteen aiheuttaman nuorisotyöttömyyden kasvun kääntämiseen laskuun. Hankkeeseen palkattavat rinnallakulkijat auttavat työttömäksi joutuneita alle 25-vuotiaita nuoria palaamaan työelämään tai opintoihin. Jokaiselle nuorelle tarjotaan hankkeessa yksilöllistä ja intensiivistä tukea, joka pitää sisällään esimerkiksi työnhakutaitojen ja motivaation vahvistamista. Nuorten kanssa työskennellään intensiivisesti useampana päivänä viikossa riippuen nuoren tilanteesta ja tarpeesta.

- Tavoitteemme on, että kahdessa vuodessa saamme tuettua 400 nuorta kulkemalla heidän rinnallaan työllistymiseen tai opintoihin saakka. Työn tueksi hankitaan vaikuttavuutta arvioiva tietomalli, joka tutkii sitä, minkälaisista lähtötilanteista päästään minkäkinlaisiin tuloksiin, kertoo Vantaan nuorisopalveluiden johtaja Hannu Rusama.

Yhteensä hankkeeseen tullaan palkkaamaan 10 työntekijää, joihin lukeutuvat nuorten rinnallakulkijat sekä työllisyyskoordinaattorit työllisyyspalveluihin. Työllisyyskoordinaattorit etsivät nuoria työttömiä, joiden tilanteeseen uusi toimintamalli voisi auttaa. Tarkoituksena on varmistaa hankkeessa selkeä työnjako, jossa niin nuorten rinnallakulkijat kuin työllisyyskoordinaattorit pääsevät käyttämään asiantuntemustaan nuoren palvelun näkökulmasta olennaisiin tehtäviin.

Hanke tarkastelee nuorten paluuta töihin tai opintoihin kokonaisvaltaisen tuen näkökulmasta, jossa huomioidaan myös vapaa-ajan merkitys ja mahdolliset elämänhallinnan haasteet. Koronatilanne on monin tavoin vaikuttanut nuorten elämään. Viime vuoden lokakuun tilastojen mukaan nuorten työttömien määrä oli Vantaalla lähes kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen nähden.

Uudenmaan ELY-keskus jakaa Euroopan sosiaalirahaston ja valtion avustusta vuoden 2021 määrärahoista hankkeen kustannuksiin lähes 750 000 euroa. Rahoitus kattaa 75 % hankkeen kokonaiskustannuksista, eli yhteensä nuorisotyöttömyyden vähentämiseen satsataan miljoona euroa. Hankkeen ohjausryhmässä on mukana Vantaan kaupungin edustajien lisäksi Vantaan yrittäjät, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä suurista vantaalaisista työnantajista Fazer ja Tikkurila. Hankkeen työ alkaa 1.8.2021 ja kestää siitä kaksi vuotta eteenpäin.

Julkaistu: 12.4.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter