Piknikpussien jakelu jälleen vantaalaisten suosiossa

Äiti ja lapsi istumassa nurmikolla piknikpussi sylissään.

Vantaa tarjosi viiden viikon ajan maksuttomia piknikpusseja alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Pusseja jaettiin kuudessa puistossa 7.6.–9.7.2021 yhteensä noin 19438 kappaletta.

Palautteiden perusteella puistoruokailu helpottaa lapsiperheiden arkea ja tuo mukavaa sisältöä kesäpäiviin. Oheistoiminta on järjestetty monen toimijan voimin ja se on tuonut paljon väkeä puistoihin.

Piknikpusseja jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa POINT:in monitoimitalossa Pakkalassa ja kesäfiilis oli huipussaan. Työntekijät tekivät soittolistan lasten suosikkikappaleista ja perheet tanssivat ja viihtyivät sekä ennen piknikpussien jakelua että sen jälkeen.

Vaikka Pakkalassa jaettiin piknikpusseja ensimmäistä kertaa, löysivät alueen perheet paikalle hyvin. Päiväkodinjohtaja Tarja Turusen mukaan paikalle tuli moni, joka ei ollut aikaisemmin tiennyt puistoruokailusta. Suurin osa piknikpussien hakijoista oli koululaisia, jotka tulivat paikalle joko yksin tai kavereiden kanssa.

POINT:in jakelupisteessä piknikpusseja jakelivat varhaiskasvatuksen opettaja Terhi Pohjankoski ja varhaiskasvatuksen hoitaja Outi Rouvali. He työskentelevät normaalisti Kartanonkosken kerhossa ja tuntevat alueen lapset ja perheet hyvin.

”Piknikpussien jakelu on kivaa ja täällä on paljon kerhosta tuttuja perheitä. Vanhemmat ovat todella iloisia siitä, että puistoruokailua järjestetään alueella”, Pohjankoski kertoo.

Perheet ovat arvostaneet rentoa ja kesäistä tunnelmaa. ”Terhi ja Outi levittävät iloisella asenteellaan positiivista tunnelmaa lapsille ja perheille. He ovat saaneet hurjasti positiivista palautetta”, kertoo Turunen.

Kuusivuotias Peppi asuu Ylästössä ja kävi noutamassa piknikpussinsa äitinsä Tiina Pesosen kanssa. He ovat käyneet monena päivänä piknikpussien jakelussa. Perhe on aikaisempina vuosina käynyt Vihertien asukaspuiston puistoruokailussa ja Pesonen on tyytyväinen, että piknikpusseja sai lähempänä kotia. Piknikpussista löytyi banaani, omena, välipalakeksi, croissant ja Pepin suosikki hedelmäsmoothie.

Päivän välipala löytyi piknikpussista Rautkallion puistossa

Heinäkuun ensimmäisenä tiistaina lapsia ja perheitä kävi tasaiseen tahtiin Rautkallion puiston piknikpussien jakelupisteellä. Monipuolista välipalaa sisältäviä pusseja olivat jakamassa varhaiskasvatuksen työntekijät Laura Ketonen ja Hannele Zetterman.

”Tämä on ollut selkeästi hiljaisempi viikko kuin aikaisemmat. Ensimmäisellä viikolla meni jopa sata pussia 15 minuutissa”, Zetterman kertoi ja arveli, että helteinen sää on osaltaan hiljentänyt puistoa.

Siitä huolimatta jakelupisteelle tuodut 150 pussia jaettiin loppuun käytännössä joka päivä.
”Perheet ovat löytäneet tänne hyvin”, Ketonen totesi.

Puistossa järjestetään kesän aikana myös muuta Koivukylän kohtaamispaikan organisoimaa toimintaa ja ohjelmaa.

Ketonen ja Zetterman tervehtivät iloisesti monia lapsia ja perheitä, jotka olivat tulleet tutuiksi aiemmilta jakelupäiviltä. Myös sisarukset Raeesha Hasan, Raaiah Hafsa Hasan ja Ali Hasan ottivat piknikpussit tottuneesti vastaan Zettermanilta – ja kiittivät kohteliaasti.

Raaesha Hasan, Raaiah Hafsa Hasan ja Ali Hasan saivat välipalaa piknikpussissa Hannele Zettermanilta.
Raaesha Hasan, Raaiah Hafsa Hasan ja Ali Hasan saivat välipalaa piknikpussissa Hannele Zettermanilta.

Anna palautetta piknikpussien jakelusta 15.7.2021 mennessä osoitteessa osallistuvavantaa.fi.

Julkaistu: 12.7.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter