Peruskoulut siirtyivät etäopetukseen - tiedote huoltajille 19.3.

Julkaisemme myös verkkosivuillamme kouluille jaettua tietoa koronavirukseen liittyen. Ohjeistamme kuitenkin perusopetuksen oppilaita ja huoltajia Wilman kautta. Huom. Lue uudempi, 20.3.2020 julkaistu tiedote: Valtioneuvosto muutti linjaustaan: Kaikki halukkaat 1.–3.-luokkien oppilaat voivat tulla lähiopetukseen.

Vantaan perusopetuksessa siirryttiin etäopetukseen keskiviikkona 18.3. Etäopetus on lähtenyt kouluissa olosuhteisiin nähden hyvin liikkeelle. Jos teillä on kysymyksiä oppilaan opiskeluun liittyvissä asioissa, olettehan matalalla kynnyksellä yhteydessä opettajaan tai rehtoriin. Muistutamme, että Wilman mobiiliversion lisäksi käytössänne on Wilman selainversio.

Ulkomailta palaavia lähiopetukseen oikeutettuja lapsia pyydetään jäämään kotiin neljäksitoista vuorokaudeksi matkaltapaluupäivästä lähtien. Sairaana lähiopetukseen ei pidä tulla. Jos sinulla on vähäisimpiäkään hengitystieinfektion oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta rauhassa kotona. Pysyttele kotona, kunnes oireet ovat kokonaan loppuneet.

Kouluruokailu lähiopetuksen oppilaille

Perusopetuksessa koululounas tarjotaan niille, joilla on oikeus lähiopetukseen. Tämä on valtioneuvoston asetuksen hengen mukainen toimintatapa. Lisäksi Vantaan lastensuojelulle on ilmoitettu, että he voivat ohjata asiakaslapsia kouluille lounaalle ilmoittamalla rehtorille asiasta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi listan kriittisistä aloista

Kouluissa järjestetään edelleen lähiopetusta niille 1.‒3.-luokkien lapsille, joiden vanhemmat ovat velvoitettuja työskentelemään yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Listan tällaisista ammateista löydät opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta. Jos työskentelet kriittisellä alalla ja lapsesi tarvitsee lähiopetusta, ilmoita rehtorille. Emme tarvitse todistusta huoltajien työnantajilta, vaan ilmoitus lähiopetuksen tarpeesta ja työtehtävästä riittää. Jos lapsen toinen huoltajista ei kuulu alla lueteltuihin ammattiryhmiin, lapsella ei ole oikeutta lähiopetukseen. Jotta lasten lähikontaktit pysyisivät mahdollisimman vähäisinä, vahvana suosituksena on, että ne huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen oleskelu kotona, menettelevät niin.

Lisäksi lähiopetusta järjestetään niille erityisen tuen oppilaille, joiden huoltajat eivät pysty järjestämään hoitoa kotona.

Opiskeluhuolto tukee myös poikkeustilanteessa

Psykologi- ja kuraattoripalveluita on edelleen saatavilla kouluissa. Voit olla yhteydessä oman koulusi kuraattoriin tai psykologiin puhelimitse tai Wilman kautta.

Yhdessä voimme ehkäistä koronaviruksen leviämistä - voimia kaikkiin koteihin sekä tsemppiä etäopiskeluun näinä poikkeuksellisina aikoina!

Julkaistu: 19.3.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter