Etäopetus lähtenyt huimasti käyntiin Vantaalla!

Etäopetus lähtenyt huimasti käyntiin Vantaalla!

Suomalaiset opettajat ja oppilaat hyppäsivät suurelta osin tuntemattomaan, kun valtioneuvoston linjauksesta siirryttiin 18.3.2020 perusopetuksessa etäopetukseen. Vantaalla tämä tarkoitti noin 24.000 oppilaan ja noin 1.700 opettajan siirtymistä monimuoto-opetukseen.

Ensimmäisen viikon aikana opeteltiin puolin ja toisin, ja testailtiin, kuinka tabletit istuvat omaan käteen ja kuinka parhaiten saa oppimisen rytmitettyä itselleen sopivaksi. Keinot ovat mitä moninaisimpia ja sovellusten käytössä näkyvät käyttäjämäärien lisääntymiset huimia! Uudenlaista etäyhteisöllisyyttä on koettu, kun videoneuvottelusovellukset on otettu käyttöön koululaisten omiin etätapaamisiinkin.

– Minusta etäopetuksen helmihetki meillä oli, kun kaksi 3.-luokkalaista kutsui oma-aloitteisesti luokkatovereita Google Meetiin ja tarjosivat siellä apuopepalveluita, kertoo Askiston koululta Anna-Kaisa Kolu.

– Simonkallion koulun 3.-luokkalaisten mielestä on etäopiskelu mennyt tosi hyvin kaikin puolin, kiteyttää opettaja Jaana Koivula oppilaiden tuntoja. – Täällä tykätään erityisesti sähköisistä tehtävistä tai Kahootin pelaamisesta.

Outi Weckström kertoo, kuinka myös Länsimäen koululla on etäopetusrutiineihin päästy hyvin sisään. – Kollegiaalinen tuki ja vertaisopetus on ollut mahtavaa ja yhteisöllisyys on lisääntynyt.

Etäopetuksessa ja -oppimisessa hyödynnettävien vuorovaikutuksellisten sovellusten käyttö moninkertaistunut

Vantaalaisilla oppilailla on Chromebook-laitteita käytössä yhteensä n. 18.600 kpl. Etäopetuksen alussa, laitteita oli käytössä n. 14.300 kpl, eli poikkeustilan aikana on niiden käyttö hieman lisääntynyt. – Chromebookeja käytetään arjessa normaalistikin saman verran kuin nyt, mutta muita palveluja käytetään nyt huomattavasti aktiivisemmin. Tämä johtunee siitä, että etäyhteyden muodostaminen, tehtävien jakaminen, ryhmätyöskentely ja dokumentointi ovat tulleet osaksi oppimistapahtumaa, pohtii käyttömäärien taustoja tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen asiantuntija Juhani Kärki.

Vantaalla järjestetään niin opettajien kuin oppilaidenkin aloitteesta videoyhteydellä verkkotapaamisia, jaetaan ja annetaan tehtäviä, viestitään, säilytetään ja jaetaan tiedostoja sekä luodaan ryhmien sisäisiä keskustelualustoja.

– Me olemme tehneet ihan hirveästi tutoriaaleja, opetustuokioita, tervehdyksiä ja etävinkkejä, vaikka millä härpäkkeillä ja sovelluksilla, ”digisti” taitavimpien tiimiläisten johdolla, kertoo nauraen Rekolan koululta Katriina Väisänen.

Videoyhteyden kautta käytäviä keskusteluja on järjestetty jo tällä viikolla, maanantaina ja tiistaina 48.000 kpl/päivä, kun viime viikon lopulla niitä oli 9.000 kpl/päivä. 12.000 eri käyttäjää on ollut mukana näissä ns. videoneuvotteluissa, eli keskiarvoisesti 7,6 videoneuvottelua/käyttäjä. Näitä videokeskusteluja on järjestänyt n. 2.660 henkilöä, eli n. 28 neuvottelua/järjestäjä. Näiden videoneuvottelun pituudet ovat n. 30 min.

Sähköisesti on luotu 1.092 kpl kurssia. Opettajat ovat lähettäneet melkein 7.000 viestiä, oppilaat hiukan yli 1.200 kpl.

Erilaisia tiedostoja on jaettu kaikkiaan yhteensä n. 90.000 kpl, erilaisia esityksiä luotu n. 5.000 kpl ja laskentataulukkoja n. 700 kpl. Sähköisiä lomakkeita, eli esimerkiksi sähköisiä kokeita luotu n. 500 kpl.
– Kasvu maaliskuun alun määriin on todella huomattava, sillä tuolloin tiedostoja lisättiin n. 10.000 kpl/päivä, kun nyt niitä on tuo 90.000 kpl, summailee Juhani.

Erilaisten ryhmien sisäiseen viestintään on luotu 693 uutta keskusteluryhmää. Aiemmin palvelua on käyttänyt alle 10 ryhmää.

Uusia toimintatapoja opetellaan alkuopetuksessakin yhdessä

Valtioneuvosto linjasi, että kaikki peruskoulun 1.—3. luokkien oppilaat voivat saada tarvittaessa opetusta lähiopetuksen muodossa. Kuitenkin suositellaan vahvasti osallistumaan opetukseen etäopetuksen välityksellä, jos mahdollista.

Rekolan koulun opettajat Susan Kotiranta-Kettunen ja Kaisu Nordling ovat ottaneet ykkösluokkalaisten etäopetuksessa käyttöön videot. – Aamulla oppilaille lähetetään video päiväohjelman läpikäynnistä kuvatuen avulla, kertoo etäopetuksen rutiineista Susan Kotiranta-Kettunen.

Oppilaalle lähetetään tämän jälkeen opetusvideoita sekä tehtävänantoja videoina. Oppilas lähettää kysymyksiä ääniviestillä tai voi soittaa, jos ei ymmärrä. Tehtävät palautetaan kuvina tai ääniviesteinä jälleen opettajalle. – Aina siis tulee uusi viesti, kun edellinen homma tehty, kertoo Susan työskentelytavasta. – Päivällä pidetään lisäksi yhteinen 1,5 h lounas- ja ulkoilutauko.

– Ajatuksena video-ohjeessa on ollut, että kuormittaisimme vanhempia mahdollisimman vähän, summaa tekemistä videoita yhdessä Susanin kanssa tekevä Kaisu Nordling.

– 1.–3. -luokkien etäopetuksen käynnistäminen tarpeeksi selkeine ohjeineen on ollut haastavaa, työllistävää, aikaa vievää, mutta kuitenkin niin äärettömän mielenkiintoista ja kaikkien digitaitoja kartuttavaa, kiteyttää Katriina Väisänen vielä.

Kiitokset huoltajien panoksesta

Katriina Väisänen myös Rekolan koululta kiittelee, sillä toki myös huoltajat ja lapset ovat olleet kovilla näin alkuun. – Etäopetusrutiinien sekä laitteiden ja sovellusten tullessa tutuksi meidän kaikkien elämä varmasti helpottuu tämän osalta, miettii Katriina. – Kiitos huoltajat, kun olette jaksaneet auttaa ja tukea opettajien ja ohjaajien työtä siellä kotona!

– Monet vanhemmat ovat olleet mahtavasti lastensa tukena, kiittelee myös Susan Kotiranta-Kettunen vielä.

Kuva: Jaana Koivula

Julkaistu: 26.3.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter