Osaamiskeskus järjestää maahan muuttaneille syksyllä uutta työvoimakoulutusta

Opettaja luokan edessä. Kuva: Sakari Manninen.

Vantaan osaamiskeskus on tarjonnut työllistymistä ja kouluttautumista edistäviä ohjaus- ja neuvontapalveluja maahan muuttaneille nyt reilun vuoden ajan, ja keskuksen toiminta alkaa vakiintua. Osaamiskeskuksessa järjestetään osaamiskartoitusjaksojen lisäksi esimerkiksi suomi toisena kielenä -kursseja ja -keskusteluryhmiä, cv- ja työnhakupajoja, verotietokursseja ja työllisyyteen liittyviä teemailtapäiviä.

- Osaamiskeskuksen asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista, ja myös ulkopuoliset ohjaustahot hyödyntävät osaamiskeskuksen ammattitaitoa maahan muuttaneiden ohjauksessa, kertoo osaamiskeskuksen projektipäällikkö Bahar Mozaffari.

Tänä syksynä monet keskuksen valmennuksista ja kursseista sekä rekrytointitapahtumat järjestetään joko osittain tai kokonaan verkko-opetuksena. Syksyn uutena keskuksessa tarjotaan yrittäjyyteen liittyviä palveluita ja kursseja.

- Yrittäjyyspolku tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden kehittää osaamistaan, valmiuksiaan ja omaa yritysideaansa, kokeilla kevytyrittäjyyttä sekä nähdä tavoitteellisemmin oman toiminnan kehittäminen ja jatkomahdollisuudet, kertoo Mozaffari.

Lokakuusta alkaen osaamiskeskuksessa järjestetään myös työvoimakoulutuksia yhteistyössä Careerian ja ELY-keskuksen kanssa. Tarkoituksena on, että 6‒9 kuukauden koulutuksen jälkeen opiskelijat voisivat työllistyä opiskelemalleen alalle. Opiskelu aloitetaan suomi toisena kielenä -opinnoilla.

- Vaikka uusien asiakkaiden tavoittamisessa on ollut haasteita korona-aikana, osaamiskeskukseen löytää jatkuvasti uusia asiakkaita. Kun osaamiskeskus on tullut tutummaksi, myös keskuksen asiakasmäärät ovat kasvaneet, Mozaffari iloitsee.

Osaamiskeskuksen toimintaan pääsee mukaan TE-toimiston kautta tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen osaamiskeskus.vantaa@te-toimisto.fi.

Lisätietoja: vantaa.fi/osaamiskeskus

Julkaistu: 28.8.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter