Varian peruskoulukiertue jalkautuu Vantaan kouluihin

Varia ammattiopisto opiskelijoita eri aloilta

Peruskoulukiertue käy esittelemässä ammattiopisto Varian ammatillisen koulutuksen tarjontaa 20 peruskoululla eri puolilla Vantaata. 9.-luokkalaisille suunnattu esittelykierros starttaa perjantaina 1.10. ja jatkuu marraskuulle saakka.

– Peruskouluilta on toivottu esittelykiertuetta. On hienoa, että saamme nyt mahdollisuuden vastata tähän toiveeseen ja järjestää esittelytilaisuudet kaikille ysiluokille Vantaan peruskouluissa, toisen asteen koulutuksen projektiasiantuntija ja peruskoulukiertueen järjestelyistä vastaava Antti Siltanen Vantaan kaupungilta sanoo.

Ammatillinen koulutus sopii etenkin heille, jotka pitävät käytännönläheisestä opiskelusta ja työnteosta, Varian rehtori Pekka Tauriainen sanoo.
– Meillä opiskelija pääsee ihan oikeisiin töihin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Ammatillinen perustutkinto tarjoaa hyvät valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään, Tauriainen jatkaa.

Vantaalla on 2 500 yhdeksäsluokkalaista, joiden on hakeuduttava jatko-opintoihin kevään 2022 yhteishaussa tai muutoin ennen peruskoulun päättymistä.

– Vantaan toisen asteen koulutustarjonta on laaja. Siitä löytyy varmasti kiinnostavia opintovaihtoehtoja aivan kaikille peruskoulunsa päättäville nuorille, Vantaan kaupungin toisen asteen koulutuksen johtaja Ari Ranki sanoo.
– Ammattiin opiskelevan on mahdollista suorittaa myös kaksoistutkinto eli suorittaa ammattitutkinnon lisäksi myös ylioppilastutkinto, Ranki muistuttaa.

Varian peruskoulukiertue alkaa perjantaina 1.10. Veromäen koululla ja päättyy 12.11. Mikkolan koululle. Kiertueella on mukana Varian opettajia, opiskelijoita ja opinto-ohjaajia.

Seuraa Varian peruskoulukiertuetta somessa: #peruskoulukiertue #vantaanvaria

Lisätiedot:

Peruskoulukiertue: Antti Siltanen, projektiasiantuntija, Keskeyttämisestä kohtaamiseen -hanke, toisen asteen koulutus, 050 312 1707, antti.siltanen(a)vantaa.fi
Varia: Pekka Tauriainen, rehtori, Vantaan ammattiopisto Varia / Vantaa Vocational College Varia, 050 312 4514, pekka.tauriainen(a)vantaa.fi

Julkaistu: 30.9.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter