15. Hietanen, Inka

Kuva Inka Hietanen


Ikä:
15

Asuinalue:
Tikkurila

Esittely:
Olen TEPPO-oppilas ja musiikkiluokkalainen Peltolan koulusta. Toimin kouluni oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana tänä lukuvuonna. Harrastan huilun soittoa, partiota, kuorolaulua sekä balettia. Minulle tärkeitä asioita ovat tasa-arvo, ilmasto ja ympäristö. Haluan olla mukana edistämässä nuorten hyvinvointia ja tasa-arvoa Vantaalla, sekä tuoda nuorten ääntä kuuluviin päätöksenteossa.

Harrastukset:
Harrastan huilun soittoa, partiota, balettia ja kuorolaulua. Vietän vapaa-ajalla paljon aikaa kissojeni ja rottieni kanssa. Pidän myös ruuanlaitosta ja leipomisesta.

Kommentit vaalikoneväittämiin:
1. Vantaa on joiltain osin turvallinen asuinpaikka nuorille. Liian monet vantaalaiset nuoret ovat kokeneet väkivallan uhkaa ja häirintää lähiaikoina. Esimerkiksi seksuaalinen häirintä on aivan liian yleistä, ja siihen pitäisi puuttua nykyistä enemmän.
2. Harrastamisen pitäisi olla mahdollista perheen tuloista riippumatta, koska se vähentää syrjäytymisriskiä ja tuo mielekästä tekemistä sekä uusia kavereita.
3. Vantaan tulee kaikissa päätöksissä huomioida niiden vaikutukset ilmastoon ja pyrkiä hiilineutraaliuteen mahdollisimman nopeasti ja oikeudenmukaisesti.
4. Koulun pitäisi olla turvallinen ympäristö kaikille. Esiin tuleviin kiusaamistilanteisiin puututaan, mutta aina tapauksista ei kerrota aikuisille. Kouluväkivalta on yleistynyt viime aikoina, jonka vuoksi tapausten selvittämiseen ja ehkäisemiseen pitäisi panostaa enemmän.
5. Kouluissa, joissa itse olen ollut, kouluruoka on ollut melko hyvälaatuista. Tilanne ei kuitenkaan ole sama kaikissa Vantaan kouluissa.
6. Kuntavaalien äänestysikärajan laskemisen myötä nuoret pääsisivät vaikuttamaan kuntien toimintaan enemmän, mikä olisi hyvä asia. Samalla kouluissa tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että kaikilla nuorilla on riittävästi tietoa äänestämisestä ja kuntien toiminnasta.
7. Ilmaston kannalta julkisten käytön lisääminen on hyvä asia. Pitäisi kuitenkin huolehtia, että kustannusten vuoksi reittejä tai aikatauluja ei huononneta, koska se voisi vähentää julkisten käyttöä maksuttomuudesta huolimatta verrattuna nykytilanteeseen.
8. Ilmastonmuutoksen torjunnassa yksityisautoilun vähentäminen on tärkeää, minkä vuoksi julkisten kulkuneuvojen käyttöä tulee lisätä. Mitä helpommin julkisilla pystyy kulkemaan, sitä enemmän niitä käytetään.
9. Koulupsykologien ja -kuraattoreiden palkkaaminen helpottaisi avun saamista moniin ongelmiin ja ehkäisisi syrjäytymistä. Monesti koulupsykologille tai -kuraattorille on vaikea päästä, kun tarvitsisi apua, minkä vuoksi niitä tarvitaan enemmän.

Ajankohtaista