<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaa pyrkii tasapainoisten ja elinympäristöltään laadukkaiden asuntoalueiden toteuttamiseen sekä omalla tontinluovutuksella että sopimuksin maanomistajien kanssa. Asuntorakentajien ja -rakennuttajien kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on sosiaalisesti eheiden ja vetovoimaisten alueiden rakentuminen.
Yhteistyö asuntorakentajien kanssa on vilkasta
Kaupunki luovuttaa omistamansa tontit pääsääntöisesti sitä mukaa, kun ne saadaan rakentamiskelpoisiksi ja peruspalveluiden saatavuus on alueella turvattu. Asuntotontit luovutetaan pääsääntöisesti myymällä, mutta myös vuokrausvaihtoehto on mahdollinen toteutettaessa vuokra-asuntoja erityisryhmille.
Muun kuin kaupungin omistaman maan kaavoituksessa käytäntönä on ollut, että maanomistajan kanssa tehdään sopimus, jossa kunnallistekniikan lisäksi sovitaan yleensä asuntorakentamisen aikataulusta ja joissain tapauksissa myös asuntojen hallintamuotojakaumasta ja palveluiden rakentamisesta.
Esimerkkejä kaupungin ja asuntorakentajien yhteistyöstä on mm. palkittu Kartanonkosken asuinalue, joka rakennettiin klassisen puutarhakaupungin hengessä. Yhteistyön tuloksia saadaan ihastella pian mm. Leinelän asuntoalueella, jota rakennetaan parhaillaan. Tulevista rakennuskohteista suurin on Marja-Vantaa, jonka lisäksi täydennysrakentaminen jatkuu vilkkaana eri puolilla kaupunkia.
Yksityishenkilöille luovutetaan vuosittain pientalotontteja
Kaupunki on myynyt ja vuokrannut vuosittain noin 50 tonttia pientalorakentamiseen yksityishenkilöille. Tontteja on luovutettu sekä kiinteähintaisina että tarjousten perusteella.
Tontinsaajat on viime vuosina valittu asettamalla hakijat etuoikeusjärjestykseen kaupunkisuunnittelulautakunnan vahvistaman pisteytyksen mukaisesti. Pisteytyksessä on painotettu mm. hakijoiden vantaalaisuutta, elinkeinopoliittisia perusteita, Vantaalla asuttuja vuosia sekä lasten lukumäärää.
Vantaan tavoitteena on hillitä tonttien hinnan nousua ja kaupungin luovuttamat pientalotontit ovatkin yleensä ns. käypää markkinahintaa selvästi edullisempia.
Pientalotonttien luovutusperiaatteet 2011pdf, 13 kb
Tuottajamuotoiset asuntotontit kerros- ja pientalorakentamiseen:
Pientalotontit yksityishenkilöille:
p. (09) 839 23355