Nuori, kenen elämää elät?
Uskallatko kuunnella tarkkaan, että kenen elämää elät? Mikä saa sinut valitsemaan juuri tietyn ammatin tai uran? Joskus tärkeintä ei ole se, mitä päätät. Isompi asia voi olla se, miten teet valinnan.
Koulurauhaa!
Valtakunnallinen koulurauha julistetaan vuonna 2024 Hämeenlinnan Seminaarin koululta. Valtakunnallisen koulurauhan julistuksen tavoitteena on lisätä hyvinvointia kouluissa ja edistää turvallisuutta. Opiskelijoiden ideoiman ja toteuttaman ohjelman avulla on korostettu vuosi toisensa jälkeen tärkeitä
Huomioi lapset ja nuoret liikenteessä vuoden jokaisena päivänä
Liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 9.–13.9.2024. Turvallinen liikennekäyttäytyminen alkaa lapsuudessa, ja aikuisten tuki on tärkeää koko nuoruuden ajan. Vanhemmat toimivat roolimalleina ja huolehtivat turvavarusteista.
Triathlonin EM-kisoissa Espanjassa
Henri Källström edusti Suomea alle 17-vuotiaitten triathlonin EM-kisoissa Espanjan Banyolesissa 6.-9.9.2024.
Radanvarsifoorumi rakentaa yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tueksi
Aluehallintoviraston järjestämä Radanvarsifoorumi kokosi asiantuntijat yhteen etsimään keinoja parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia yhteistyössä, korostaen vanhemmuuden ja kuulemisen merkitystä.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tukee ihmiskaupan uhreja
18. lokakuuta vietetään EU:n ihmiskaupan vastaista päivää. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tukee ihmiskaupan uhreja sekä tarjoaa konsultointia ja koulutusta ihmiskaupan ilmiöstä sekä sen tunnistamisesta.
Metallinetsintä Vantaalla
Nämä asiat metallinilmaisinharrastajan täytyy ottaa huomioon Vantaan kaupungin alueella.
Nuorten työpajatoiminnassa pääsee vahvistamaan työelämätaitoja
Nuoret aikuiset pääsevät harjoittelemaan työelämätaitoja keittiö-, kädentaito- sekä kulttuuripajassa. Lisäksi nuori voi halutessaan aloittaa matalan kynnyksen Starttivalmennuksesta, joka kokoontuu kolme kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan. Ryhmätoiminnan avulla nuori saa arkeensa rytmiä ja pääsee
Sotungin lukion Euroscola-matka Ranskaan
Matkaraportti Sotungin lukion matkasta Euroscola-tapahtumaan Strasbourgiin. Tapasimme matkalla myös europarlamentaarikko Jussi Saramon ja tutustuimme Pariisin nähtävyyksiin.
Opiskelua ja kulttuuria Italiassa
Sotungin lukion opiskelijat viettivät kaksi viikkoa Erasmus+ -vaihdossa Italiassa. He osallistuivat Istituto Canossiano Madonna del Grappa -oppilaitoksen opetukseen, ja tutustuivat Trevisoon, Veronaan, Padovaan ja Venetsiaan. Lue lisää opiskelijoiden matkasta.