Talent Vantaa – Kasvua kansainvälisistä osaajista
Menestyvät työyhteisöt ovat entistä kansainvälisempiä ja monimuotoisempia. Talent Vantaa -toiminnalla Vantaan kaupunki tukee työnantajia rekrytoimaan kansainvälisiä osaajia sekä kehittämään valmiuksia ja käytäntöjä, jotka auttavat entistä paremmin tunnistamaan ja hyödyntämään myös muualla kuin
Tikkuraitin kunnostaminen
Tikkuraitin kävelykatua ja Orvokkitietä kunnostetaan syksystä 2025 arviolta vuoden 2026 loppuun asti. Seuraa rakennustöiden etenemistä ja tilaa hankkeen uutiskirje!
Vaaralanlampien uimaranta ja virkistysalueen kehittäminen
Vaaralan ja Helsingin Jakomäen alueelle tehdään virallinen uimaranta, jonka yhteyteen tulee uusi ulkokuntoilupaikka. Uimarannan lisäksi muun muassa alueen ulkoilureitistöä parannetaan.
Esiopetusikäisten ja koululaisten uimaopetus
Uimaopetusta järjestetään kaikille Vantaan esiopetusikäisille sekä koulujen perusopetuksen 1-4-luokkalaisille oppilaille.
Vapaaehtoistoiminta, rikos- ja riita-asioiden sovittelu
Sovittelutoiminnan tarkoituksena on tarjota vaihtoehto rikosten ja riitojen aiheuttamien ristiriitatilanteiden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi.
Kirjaamo
Kirjaamo vastaa hallinnolliseen päätöksentekoon liittyvien asioiden ja saapuvien asiakirjojen kirjaamisesta sekä kertoo asioiden käsittelyvaiheista.
Ilmoitus ruokamyrkytysepäilystä
Ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden selvittämisessä yksikkö tekee yhteistyötä Vantaan ympäristökeskuksen kanssa.
Uutiskirje
Vantaa tiedottaa asukkaille ajankohtaisista asioista uutiskirjeen avulla. Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme ja ota selvää, mitä naapurustossasi tapahtuu!
Ruotsinkielinen perusopetus Vantaalla
Yhdeksän vuotta kestävässä perusopetuksessa saa yleissivistävän pohjakoulutuksen. Kaikkien Suomessa asuvien seitsemän vuotta täyttäneiden lasten on käytävä koulua tai suoritettava muutoin peruskoulun oppimäärä.
Arviointi ja todistukset ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Arviointi on kokonaisuus, jonka avulla oppilas ymmärtää omaa oppimistaan ja tunnistaa vahvuuksiaan. Arviointi perustuu kaikissa kouluissa kansallisiin periaatteisiin. Perusopetuksen arvioinnissa keskitytään oppimiseen, taitoihin, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Tämä on kirjattu valtakunnalliseen