Kaupanvahvistus
Kaupanvahvistajan tehtävänä on toimia todistamisviranomaisena kiinteistönluovutuksessa luovutuskirjaa allekirjoitettaessa. Luovutus voi olla esimerkiksi kauppa, vaihto tai lahja.
Varhaiskasvatuksen kerhot
Kerhot on tarkoitettu 2,5−5-vuotiaille vantaalaislapsille, jotka ovat kotihoidossa. Kerhoja järjestetään 1−3 päivänä viikossa 2−3 tuntia kerrallaan. Lapsi osallistuu kerhoon ilman huoltajaansa. Kerhotoiminta on maksutonta eikä siihen osallistuminen vaikuta kotihoidontuen maksamiseen.
Ruotsin kielikylpyopetus varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa
Kielikylpy on ohjelma, joka alkaa Vantaalla varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja kestää perusopetuksen loppuun.
Kiinteistötoimitukset
Kiinteistötoimituksia ovat tontin lohkominen, rasitetoimitus, kiinteistönmääritystoimitus, kuten rajankäynti, tontin halkominen ja yleisen alueen tai tilan lohkominen sekä tontinosan lunastus tai tilusvaihto lohkomisen yhteydessä.
Kirjastoautopalvelut
Kirjastoauto tuo kirjaston palveluja alueille, joissa ei ole kiinteää kirjastoa.
Koira-aitaukset
Koira-aitaukset ovat koirien ulkoiluttamista varten tehtyjä aidattuja alueita. Vantaalla on 25 koira-aitausta eri puolilla kaupunkia.
Koripallokentät
Vantaalla on eritasoisia ulkokoripallokenttiä sekä yksittäisiä koripallotelineitä heittoharjoitteluun ja katukoriksen pelaamiseen.
Kouluruokailu
Kouluruoka tarjotaan jokaisena koulupäivänä ja se on oppilaalle maksuton ateria.
Iltapäivätoiminta perusopetuksessa
Vantaa järjestää iltapäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille ja tietyille oppilaille, joilla on tukea koskeva päätös.