Vantaan lastenkirjastotyölle kansallinen Matilda-palkinto
Ensimmäistä kertaa jaettu kansallinen Matilda-palkinto on myönnetty Vantaan kaupunginkirjastolle vaikuttavasta työstä lapsiperheiden lukemisen edistämiseksi. Vantaalla kirjaston on täytynyt kasvaa seiniään suuremmaksi tavoittaakseen asiakkaita. Vanhempia innostetaan lukemaan jo vauvalle.
Matilda-palkintoa olivat vastaanottamassa Marjut Lahtela, Pauliina Eriksson, Maaria Jäske ja Saara Bouzoubaa Teerineva. Kuva: Emilia Koski.
Seinäjoella Lukulystit -seminaarissa julkistettiin 13.11. ensimmäisen Matilda-palkinnon saajaksi Vantaan kaupunginkirjaston lapsiperheiden lukemista edistävä tiimi, johon kuuluvat kirjaston lasten tapahtumatiimi, varhaiskasvatustiimi ja kirjastoauto. Palkintoa olivat vastaanottamassa tiimin puolesta Marjut Lahtela, Pauliina Eriksson, Maaria Jäske ja Saara Bouzoubaa Teerineva.
Palkinnon perusteluissa todettiin muun muassa, että Vantaalla kirjaston lukutaitotyössä keskitytään erityisesti lapsiin ja perheisiin, jotka eivät ole tottuneita lukijoita, ja että lukutaitotyöhön on otettu laajasti mukaan erilaisia yhteistyökumppaneita.
Lasten lukutaidon puolesta
Vantaalla lastenkirjastotyötä on tehty jo pitkään sydämellä, vahvalla ammattitaidolla ja suurella innolla. Hakunilan ja Länsimäen kirjastoissa palveluesihenkilönä työskentelevä Pauliina Eriksson kertoo, että kirjaston on täytynyt kasvaa seiniään suuremmaksi tavoittaakseen asiakkaita.
─Hakeutuvalla lastenkirjastotyöllä on voitu tavoittaa suuri määrä lapsia ja lapsiperheitä, jotka ovat kirjaston potentiaalisia käyttäjiä, Eriksson kertoo.
Erikssonin mukaan arvokasta työssä on ollut myös se, että toimintaa on voitu järjestää monille eri ikäryhmille ja eri tahojen kanssa.
─Emily Hallfast on suunnitellut yhteistoimintaa varhaiskasvatuksen kanssa. Maaria Jäsken toiminta lapsiperheiden avoimilla kohtauspaikoilla on tavoittanut lapsia ja lapsiperheitä. Marjut Lahtelan johdolla on käynnistetty neuvolayhteistyö sekä tavoitettu kesäisin puistoruokailuissa alakouluikäisiä lapsia lukuiloa herättelevien tuokioiden kautta. Saara Bouzoubaa Teerineva on työskennellyt monikielisillä alueilla, joilla on mahdollista edistää monilukutaitoa ja saada perheitä käyttämään kirjastoa, listaa Eriksson.
Lastenkirjastotyön suunnitteluun tarvitaan myös tietoa. Esimerkiksi kirjaston tilastoja tarkastelemalla on voitu havaita millä alueilla jalkautuvaa kirjastotyötä erityisesti tarvitaan.
─Meillä on otettu rohkeasti ja ennakkoluulottomasti käyttöön uusia avauksia. Työ jatkuu neuvoloissa ja avoimilla kohtaamispaikoilla, joissa käydään jatkossakin. Puistoruokailu on ollut menestys. Sen oheisohjelma tavoittaa tuhansia ja taas tuhansia kävijöitä, Eriksson summaa.
Loistavat tulokset ovat mahdollisia ammattitaitoisen ja työstään innostuneen henkilökunnan ansiosta.
─On helppo olla tiimivetäjänä ja esihenkilönä, kun tiimillä on niin paljon osaamista, intoa ja ennen kaikkea tahtoa tehdä kirjastotyötä vähän eri tavalla kuin ennen on tehty menemällä sinne missä asiakkaat ovat. On tärkeää huomata, että vaikka palkinnon julkistuksessa ovat mukana nimetyt henkilöt, palkinto kuuluu kokonaisuudessaan Vantaan kirjaston lastenkirjastotyötä tekeville, sillä ei tätä työtä voi tehdä vain muutaman henkilön voimin. Meillä on kokonaisuudessaan hyvin osaava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta, iloitsee Eriksson.
Kirjaston palveluita lapsiperheille.
Lastenkirjailijavieraat kirjastoissa.
Katso tästä kirjaston palveluita päiväkodeille ja kouluille.