Tänään vietämme kansainvälistä vammaisuuden päivää!
Tiesitkö, että yksi Vantaan kaupungin viestintäkielistä on selkokieli? Monille vammaisille selkokieli on edellytys kaupungin palveluiden, päätösten ja arjen ohjeiden ymmärtämiselle.
Kaupungilla on selkokieliset verkkosivut, ja ensi vuonna uutisia julkaistaan yhä enemmän selkokielellä. Verkkosivujen lisäksi Asukaslehdessä on uusi selkokielinen osio.
Ensi vuonna Vantaa tuo kaupunkikuvassa monimuotoisuuden vahvemmin esiin. Vammaiset henkilöt näkyvät aiempaa enemmän kaupungin viestinnässä, jotta jokainen kaupunkilainen voi tunnistaa itsensä osaksi yhteisöä.
Vantaan kaupungin vammaispoliittinen ohjelma on osa hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2023–2025. Ohjelma perustuu YK:n vammaissopimukseen ja ohjaa kaupunkia varmistamaan vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen varmistamalla palvelujen saavutettavuus, esteettömyys ja yhdenvertainen mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.
Verkkosivut saavutettavuusvaatimusten mukaisia
Vantaan verkkosivut täyttävät kansainvälisen WCAG 2.2 -saavutettavuusstandardin vaatimukset. Saavutettavuutta seurataan monitorointityökaluilla ja auditoinneilla, ja sivujen saavutettavuusindeksi on keskimääräistä parempi. Sisällöt on kirjoitettu selkeällä yleiskielellä tai selkokielellä, ja sivuilla julkaistaan uutisia myös selkosuomeksi. Parhaillaan selvitetään mahdollisuuksia julkaista viittomakielisiä sisältöjä.
Vantaan selkokielinen viestintä palkittiin kuntaviestinnän SM-kultamitalilla vuoden viestintätekona kuntaviestinnän päivillä vuonna 2024.
Vantaan kaupungin hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija ja vammaisneuvoston koordinaattori seuraavat vammaispoliittisen ohjelman noudattamista.