Sata myyrmäkeläistä kertoi toiveensa tulevasta kaupunkikulttuuritalosta

Artikkeli

Joulukuussa Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo -hankkeen asiantuntijat asettuivat viikoksi Myyrmäkitaloon kertomaan hankkeeseen liittyvistä suunnitelmista ja haastattelemaan alueen asukkaita.

Kaupunkilaiset saivat luoda ”siivet” omalle unelmien kaupunkikulttuuritalolleen. Siivet ripustettiin viikon päätteeksi kirjaston seinälle.

Joulukuun ensimmäisen viikon aikana kaupungin asiantuntijat keskustelivat yli sadan asukkaan kanssa Myyrmäen keskustassa. Mielipiteitä, näkemyksiä ja toiveita uusista kaupunkikulttuuritaloista kirjattiin nimettömästi kyselylomakkeilla. Lisäksi lapsilla oli mahdollisuus osallistua piirtämällä.

Viikon aikana järjestettiin myös tietoiskuja Myyrmäen alueen kehittämisestä, hankkeista ja tutkimuksista sekä taidetyöpajoja, joissa kaupunkilaiset saivat luoda ”siivet” omalle unelmien kaupunkikulttuuritalolleen. Siivet ripustettiin viikon päätteeksi kirjaston seinälle.  

Kaksi uutta taloa: “Oivallustentalo” ja “Elämystentalo”

Moni ohikulkija tunsi jo kaupunkikulttuuritalohankkeen, mutta yllättyi kuullessaan sen koostuvan kahdesta erillisestä rakennuksesta. Suhtautuminen kaupungin suunnitelmiin oli pääosin myönteistä, vaikka erityisesti senioreita huolestutti elokuvateatteri Kino Myyrin tulevaisuus. Nykyisten suunnitelmien mukaan elokuvateatteri siirtyy noin 200 metrin päähän uuteen kaupunkikulttuuritaloon, työnimeltään “Oivallustentaloon”.

Vuonna 2029 avautuvaan Oivallustentaloon muuttavat myös kuvataidekoulu, asukastilat ja Vantaa-info sekä muualta Myyrmäestä Aikuisopisto, nuorisotilat, musiikkiopisto ja lastenkulttuurikeskus Toteemi. Hankesuunnitelmissa on noin 150-paikkainen esityssali, joka palvelee ensisijaisesti elokuvanäytöksiä mutta joustaa myös muihin kulttuuri- ja yhteisötapahtumiin, kuten kirjailijavierailuihin, järjestöjen kokoontumisiin, musiikkiopiston konsertteihin tai vaikkapa nukketeatteriesityksiin. Salia suunnitellaan muunneltavaksi esimerkiksi akustisten ratkaisujen avulla.

Leikki, liikkuminen ja elämykset korostuivat toiveissa  

Nykyisen Myyrmäkitalon paikalle suunniteltu ”Elämystentalo” on tarkoitus toteuttaa joko uudisrakennuksena tai laajentamalla nykyistä rakennusta.  Tähän noin vuoteen 2031 mennessä valmistuvaan taloon sijoittuvat kirjasto ja taidemuseo Artsi. Esitellyt luonnoskuvat tulevista taloista keräsivät lähes poikkeuksetta positiivisia kommentteja asukkailta.

Elämystentalon osalta erityisesti kirjaston kasvavat tilat ilahduttivat kävijöitä. Lapsiperheet toivoivat toimivampia lasten- ja nuorten tiloja, kun taas aikuisille kaivattiin lisää rauhallisia luku- ja työskentelypaikkoja sekä laajempaa valikoimaa kirjoja.  

Asukkaiden toiveissa korostuivat myös sisäliikunta ja leikkimahdollisuudet – ehkä marraskuisen sään inspiroimina. Lapset ehdottivat kiipeilyseinää, liukumäkeä ja sisäleikkipuistoa. Myös eläinteemaiset ideat nousivat esiin. Leikkisyys ja liikkuminen ovatkin hankkeen keskeisiä teemoja, ja niitä huomioidaan erityisesti yleisten tilojen suunnittelussa.

Asukaspalaute mukana suunnittelussa ja lisää tilaisuuksia tulossa

Asukkaiden osallistuminen kaupunkikulttuuritalon suunnitteluun on ollut hankkeen alusta alkaen tärkeää ja kerätyt palautteet otetaan huomioon suunnittelussa.

Hankkeen suunnittelijat ja projektiryhmä kävivät läpi viikon aikana kerätyn palautteen. Asukkaiden esittämiä tilatoiveita edistetään arkkitehtien kanssa, ja palveluihin liittyviä ideoita käsitellään palvelumuotoilijoiden kanssa kevään 2026 aikana.

Asukaskohtaamiset järjestettiin arkipäivisin, mikä rajasi jonkin verran sitä, ketkä pääsivät osallistumaan. Vuoden 2026 aikana kaupunki järjestää myös ilta-aikaan info- ja keskustelutilaisuuksia, jotta mahdollisimman moni asukas pääsee mukaan. Lisäksi suunnitteilla on asukaskehittäjäryhmän perustaminen, josta kerromme lisää pian.

 

Seuraa Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo –hanketta ja lue viimeisimmät uutiset aiheesta osoitteessa vantaa.fi/kaupunkikulttuuritalo

Avainsanat

Kaupunkikulttuuritalo