Vaikuttavaa vammaisvaikuttamista - vammaisneuvosto julkaisi toimintakertomuksen ja uudet painopisteet
Vantaan vammaisneuvosto vahvisti vuonna 2025 esteettömyyttä ja osallistumismahdollisuuksia muun muassa suurissa rakennushankkeissa ja Vaikuttavat vammaiset -seminaarin kautta. Vuonna 2026 neuvosto keskittyy vammaisten työllisyyden, koulutuspolkujen ja harrastusten saavutettavuuden parantamiseen.
Vammaisneuvoston vaikuttava vuosi
Vantaan vammaisneuvoston vuosi 2025 oli monipuolinen. Neuvosto kokoontui kuusi kertaa sekä järjesti vaalikokouksen, jossa valittiin edustajat toimikaudelle 2025–2027. Neuvosto otti kantaa muun muassa soveltavan liikunnan kehittämiseen, kaupungin uusiin työllisyyspalveluihin ja vammaispoliittiseen ohjelmaan. Neuvosto oli myös mukana kaupungin strategiatyössä tuomalla esiin vammaisten asukkaiden näkökulmia erityisesti turvallisuuden, esteettömyyden ja vapaa-ajan mahdollisuuksien teemoissa.
Toimintavuoden merkittävimpiä tapahtumia oli Vaikuttavat vammaiset -tulevaisuusseminaari, jonka Vantaan, Keravan ja hyvinvointialueen vammaisneuvostot järjestivät 19.3. Seminaari kokosi yhteen nuoria aktivisteja, asiantuntijoita ja järjestöjen edustajia keskustelemaan arjen esteistä, vähemmistöstressistä, neurovähemmistön opiskelun ja työllistymisen haasteista sekä uuden vammaispalvelulain vaikutuksista. Tapahtumaa varten kehitetyt saavutettavat toteutustavat otettiin myöhemmin käyttöön kaupungin muissa tilaisuuksissa.
Vammaisneuvosto vaikutti vuoden aikana myös useisiin konkreettisiin hankkeisiin, kuten Myyrmäen kulttuuritalon suunnitteluun, ratikan työmaajärjestelyihin ja arkkitehtuuriohjelman päivitykseen, joihin se toi vahvan saavutettavuusnäkökulman. Rakennustyöryhmä antoi lausuntoja runsaasta joukosta rakennushankkeita ja teki myös maastokäyntejä arvioidakseen esteettömyyttä paikan päällä.
Vammaisneuvoston painopisteet vuodelle 2026
Vuoden tärkeimpiin painopisteisiin kuuluu vammaisten työllisyyspalvelujen uudistumisen tarkastelu, erityisesti sen jälkeen, kun työllisyyspalvelut siirtyivät kaupungille. Neuvosto selvittää avotyötoiminnan järjestämiseen liittyviä muutoksia ja sitä, miten vastuut jakautuvat sosiaalihuollon ja työllisyyspalvelujen välillä. Toisena suurena teemana on vammaiskoulutuksen muutosten seuranta, kuten oppimisen tuen rakenteiden uudistuminen ja mahdolliset vaikutukset vammaisten nuorten jatko-opintoihin.
Kolmantena kokonaisuutena vammaisneuvosto paneutuu vammaisten harrastustoiminnan ja soveltavan liikunnan saavutettavuuteen. Neuvosto seuraa, miten harrastustakuu toteutuu vammaisille lapsille ja nuorille, ja kiinnittää huomiota muun muassa kuljetuksiin, osallistumismahdollisuuksiin ja matalan kynnyksen liikuntaryhmien tarjontaan. Erityislasten perheille suunnitellaan liikunta- ja harrastustapahtumaa kaupungin palveluntuottajien kanssa.
Tutustu vammaisneuvoston toimintaan osoitteessa vantaa.fi/vammaisneuvosto