Kuriiritielle työpaikkarakentamista

Koivuhaassa osoitteessa Kuriiritie 24 sijaitseva hoiva-asumisen rakennukset puretaan. Tilalle kaavoitetaan uusia toimitiloille sopivia rakennuksia. Puukullanpellon puistoalue säilytetään viheralueena.

Kaavan nimi
002638 Kuriiritie 24
Hakija
Kaupunki

Sijainti

Kaavamuutosalueeseen kuuluu Tikkurilan suuralueella Koivuhaassa osoitteessa Kuriiritie 24 sijaitseva hoivakodin tontti, Puukullanpellon puisto- ja katualuetta. Alue rajoittuu lännessä yksityisiin asuinkiinteistöihin, idässä yksityisiin yritys- sekä asuinkiinteistöihin, pohjoisessa ja etelässä yksityisiin yrityskiinteistöihin.

Mitä alueelle suunnitellaan?

Alue sijaitsee ratikan vaikutusalueella, jolle osoitetaan tehokkaasta maankäyttöä. 

Tällä hetkellä alueella sijaitsee kaksi käytöstä poistettua hoiva-asumisen rakennusta, jotka puretaan uudisrakentamisen tieltä. 

Korttelin rakennusoikeuden määräksi tavoitellaan 3000–4000 k-m2. Kaavatyön aikana korttelialueen laajennusta tarkastellaan nykyisen korttelin pohjoispuolelle puistoalueelle. Kaavamuutoksen myötä rakentamisen tehokkuus kasvaa sillä nykykorttelin rakennusoikeus on noin 1350 k-m2. 

Lähistön teollisuustoimintojen takia alue on Tukes:in määrittelemän konsultointivyöhykkeen sisäpuolella ja toimintojen sijoittamisessa on otettava huomioon kyseiseen vyöhykkeeseen liittyvät rajoitteet. 

Uudisrakentamisen osalta kaupunki tavoittelee ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia toimintoja enintään kahteen kerrokseen. 

Kaavatyössä huomioidaan myös uudisrakentamisen sovittaminen ympäristöön sekä ilmastomuutokseen sopeutuminen. Pientaloalueen suuntaan alueen länsireunalle pyritään säilyttämään ja istuttamaan kasvillisuutta suojaksi.

Puukullanpellon puistoalue säilytetään viheralueena. Puistoalueelle osoitetaan tilavaraus hulevesien viivytykselle, jolla tuetaan ilmastonmuutokseen sopeutumista ja luonnonmonimuotoisuutta. Kaavamuutosprosessin aikana tutkitaan myös ulkoilureitin sekä mahdollisesti urheilu- ja virkistyspalveluiden sijoittamista alueelle.

Mielipiteet 

Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sisällöstä 9.4.2026 mennessä Kirjaamoon (kirjaamo@vantaa.fi tai PL 1100, 01030 Vantaan kaupunki). Mainitkaa viestinne otsikossa kaavan numero 002638 sekä koodi VD/7584/10.02.04.00/2024.

Liity asemakaavoituksen seurantapalveluun

Voit seurata kaavoituksen etenemistä sinua kiinnostavalta alueelta tilaamalla automaattiset sähköposti-ilmoitukset kaavanseurantapalvelusta. Siirry palveluun. 

Lisätietoja

Sudar Gunasekaran

Asemakaava-arkkitehti
+358 40 564 0039 sudar.gunasekaran@vantaa.fi

Katariina Sewon

Asemakaava-arkkitehti
+358 50 310 4267 katariina.sewon@vantaa.fi

Avainsanat

Kaavoittaminen Koivuhaka Ratikka