Askistonpuiston leikkipaikkaa laajennetaan – kunnostus alkaa maaliskuussa
Myyrmäen suuralueella Askistossa sijaitsevasta Askistonpuiston leikkipaikasta tehdään nykyistä suurempi ja sinne lisätään uusia leikkivälineitä eri-ikäisille lapsille. Leikkipaikka on pois käytöstä kunnostuksen ajan.
Askistonpuiston leikkipaikan kunnostaminen alkaa maaliskuun aikana. Kaikki vanhat kalusteet ja leikkivälineet sekä valaisimet ja roska-astiat uusitaan. Rakennustyöt pyritään saamaan valmiiksi marraskuuhun 2026 mennessä.
Asukkailta kysyttiin uusiin kalusteisiin ja leikkivälineisiin liittyviä toiveita keväällä 2024.
Lisäksi leikkivälineiden valinnassa on otettu huomioon, että ne sopivat liikuntarajoitteisille lapsille.
Nykyistä leikkipaikkaa laajennetaan niityn puolelle, jotta sinne mahtuu leikkialue myös isommille lapsille. Sinne asennetaan kiipeily- ja tasapainoilurata, trampoliini ja kaksi pöytäryhmää.
Pienten lasten leikkipaikalle asennetaan asukkaiden toiveiden mukaisesti kaksi uutta keinutelinettä, hiekkalaatikko, jousikiikku, karuselli, musiikkileikkipaneeli, huojuva lankkusilta ja kaksi monitoimivälinettä. Monitoimivälineissä on useita liukumäkiä, minkä lisäksi niissä voi kiipeillä tai tasapainoilla.
Aikuisille sopivan pöydän ja penkkien lisäksi pienet lapset saavat oman matalamman pöytäpenkkiryhmän. Säänsuojaa tarjoaa uusi aurinkokatos.
Lisäksi Askistonpuiston ulkoilureitin varrelle tulee uusia esteettömiä penkkejä.
Pienten ja isojen lasten leikkialueiden väliin istutetaan puita ja pensaita.
Askistonpuiston hiihtolatu kulkee jatkossakin leikkipaikan taakse jäävällä niittyalueella talvisin.