Vantaalainen lukiolainen Annika Mikkonen pääsi päiväksi pääministeriksi Girls Takeover -tempauksessa

Uutinen

Asiasanat

Demokratia & osallisuus Nuoret

Vantaalainen lukiolainen Annika Mikkonen pääsi kokemaan, millaista on toimia Suomen pääministerinä, kun hän osallistui lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin järjestämään Girls Takeover -tempaukseen.

Annika Mikkosen päivä pääministerinä. Mikkonen istuu pöydän ääressä muiden ministereiden kanssa.

Pääministerin paikka päiväksi 18-vuotiaalle Annika Mikkoselle Girls Takeover -tempauksessa. Kuva: Katja Säilä, valtioneuvoston kanslia

Tapahtumassa tytöt ottavat symbolisesti haltuunsa poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten johtajien paikkoja tuodakseen esiin tyttöjen ja nuorten näkökulmia päätöksentekoon.

Mikkoselle osallistuminen oli luonteva jatko hänen aiemmalle toiminnalleen järjestön kampanjoissa.

– Olen ollut mukana useissa Plan International Suomen kampanjoissa ja muussa toiminnassa, joten Girls Takeover -tempaukseen hakeminen tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta. Valtaus oli minulle erityisen tärkeä, sillä edelleen suurin osa maailman johtopaikoista on miehillä. Halusin olla näyttämässä, että tytöt ja naiset kuuluvat yhtä lailla näille paikoille, Mikkonen kertoo.

Päivän aikana hän pääsi tuomaan esiin itselleen tärkeitä teemoja sekä keskustelemaan päättäjien kanssa tasa-arvon edistämisestä.

Jännittävä mutta merkityksellinen kokemus
 

Päivä pääministerin roolissa tuntui Mikkosen mukaan samaan aikaan jännittävältä ja merkitykselliseltä.

– Pääministerin rooliin astuminen tuntui jännittävältä, mutta hyvin tärkeältä tässä maailmantilanteessa, jossa tasa-arvossa otetaan takapakkia. Oli merkittävää päästä puhumaan tärkeistä teemoista, kuten naisiin kohdistuvasta väkivallasta, sekä keskustelemaan ratkaisuista ja vaatimaan tekoja, hän sanoo.

Valtauspäivän aikana Mikkonen pääsi seuraamaan myös sitä, miten päätöksenteko käytännössä toimii valtioneuvoston tasolla.

– Sain kokemuksen siitä, millaista vaikuttaminen on eduskunnan ja valtioneuvoston tasolla. Minulla on paljon kokemusta vaikuttamisesta kansalaisjärjestöissä, mutta nyt pääsin näkemään päätöksentekoa myös päättäjien puolelta.

Naisiin kohdistuva väkivalta keskeinen tasa-arvohaaste
 

Mikkonen nostaa yhdeksi Suomen suurimmista tasa-arvohaasteista naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän.

– Tällä hetkellä moni tyttö ja nainen joutuu rajoittamaan elämäänsä välttääkseen häirinnän. Jotta jokainen voisi liikkua vapaasti ilman väkivallan pelkoa, meidän täytyy kitkeä väkivalta ja häirintä.

Hänen mukaansa yksi ratkaisu olisi femiciden eli naismurhan lisääminen rikoslakiin, mikä voisi auttaa viranomaisia tunnistamaan ilmiön paremmin ja kohdentamaan resursseja oikein. Lainsäädännön lisäksi tarvitaan hänen mukaansa myös ruohonjuuritason toimia, kuten viranomaisten koulutusta, tunnetaitojen opetusta kouluihin sekä uhrien tukipalvelujen parantamista.

Nuorten ääni mukaan päätöksentekoon
 

Mikkonen toivoo, että nuorten näkemyksiä kuultaisiin yhteiskunnassa nykyistä enemmän.

– Nuorilla on valtavasti tietoa, osaamista ja tärkeitä näkemyksiä, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi. Nuoret ovat osa muutosta, joten tarvitsemme lisää nuoria mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan kehittämiseen.

Yksi päivän mieleenpainuvimmista hetkistä oli puhe kestävän kehityksen toimikunnassa. Puheessaan Mikkonen nosti esiin muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan, verkkoväkivallan, sukupuolistereotypiat sekä niin sanotun anti-gender-liikkeen.

– Kerroin puheessani, millaista on kasvaa nuorena naisena yhteiskunnassa, jossa yksin liikkuessa tulee katsottua olan yli, ettei kukaan seuraa. Moni tunnistaa tämän todellisuuden.

Päivä jätti Mikkoselle vahvan kokemuksen siitä, että nuorten ajatuksille on tilaa myös valtakunnan päätöksenteossa.

– Positiivinen palaute yllätti minut. Oli hienoa huomata, kuinka vaikuttuneita tapaamani ihmiset olivat ajatuksistani ja näkemyksistäni, Mikkonen kertoo.

Avainsanat

Tasa-arvo