Vantaa käynnistää yhteistoimintaneuvottelut kaupungin toiminnan uudistamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi
Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10. elokuuta käynnistää yhteistoimintaneuvottelut kaupungin toiminnan uudistamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi.
Vantaan kaupungin taloudellinen tilanne edellyttää uusia toimia talouden tasapainottamiseksi. Kaupungin talous on ollut selvästi alijäämäinen vuodesta 2024 alkaen, ja myös vuoden 2026 talousennuste näyttää yli 60 miljoonan euron alijäämää. Vuoden 2027 talousarviolaadinnan kehyksessä tilikauden alijäämäksi arvioidaan 69,9 miljoonaa euroa, vaikka kehys sisältää jo 32 miljoonan euron tasapainottamistoimet.
Yhteistoimintaneuvottelut koskevat lähtökohtaisesti koko Vantaan kaupungin henkilöstöä eli noin 8 500 henkilöä ja kaikkia kaupungin toimialoja. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toiminnan jatkuvuus varmistetaan. Tämän vuoksi kasvatuksen ja oppimisen toimialalta mahdollisten irtisanomistoimenpiteiden tai lomautusten ulkopuolelle jäävät ne noin 5 500 työntekijää ja viranhaltijaa, jotka toteuttavat lakisääteisiä kasvatus- ja opetuspalveluja erikseen määritellyissä tehtävissä.
Neuvottelujen lähtökohtana on enintään 15 miljoonan euron henkilöstömenoihin kohdistuva sopeutustarve. Alustavan arvion mukaan mahdolliset irtisanomiset voisivat kohdentua enintään 200 henkilöön. Lisäksi lomautukset, osa-aikaistamiset ja muut palvelussuhteen ehtoihin kohdistuvat muutokset voisivat kohdistua enintään 700 henkilöön.
Neuvottelut on tarkoitus käynnistää alustavan aikataulun mukaan 18. elokuuta 2026. Mahdollisten toimenpiteiden tarkka kohdentuminen ja henkilöstövaikutusten määrä täsmentyvät neuvottelujen aikana. Päätökset toimenpiteistä tehdään vasta yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä.
Kaupunginhallituksen kokous jatkuu edelleen.
Esityslista ja myöhemmin kokouksen pöytäkirja löytyvät osoitteesta www.vantaa.fi/paatoksenteko