Ratikan rakentajat turvaamassa koulutietä
Vantaalla alkoi 13.8. lukuvuosi, ja se on huomioitu myös Vantaan ratikan työmailla. Työmaa-alueilla koulujen läheisyydessä on ensimmäisten koulupäivien ajan liikenteenohjaajia turvaamassa tienylityksiä. Lisäksi katuihin maalatut reittimerkinnät auttavat jalankulkijoita löytämään turvallisimman reitin koululle.
Kuusikon koululla työmaan väki jakoi aamulla heijastimia erityisesti uusille ekaluokkalaisille koulumatkojen turvaksi.
Mikäli mahdollista, pyrimme huomioimaan kouluilta saatuja palautteita mahdollisimman paljon. Viertolan koulun väki toivoi Kylmäojan viertä kulkevan kävelytien avaamista nopeasti. Tikkurilantien työmaa-alueen rakentajat pystyivät suunnittelemaan työt sen mukaan, ja Kylmäojan viertä kulkeva kävelytie on nyt avattu.
Vantaan ratikka toivottaa kaikille hyvää ja turvallista lukuvuoden alkua sekä muistuttaa meitä kaikkia olemaan tarkkaavaisia liikenteessä.