Mikkolan koulun (Lyyra) vammaisopetuksen tilojen tutkimus on valmis / Tiedote 15.10.2026
Vammaisopetuksen tilojen käyttäjiltä on saatu palautetta mm. vaihtelevasta sisälämpötilasta ja ilman tunkkaisuudesta. Tämän vuoksi tiloja on katselmoitu ulkopuolisen asiantuntijan toimesta keväällä ja kesällä.
Rakenteita on tarkasteltu aistinvaraisesti sisä- ja ulkopuolelta, kuitulähteitä on kartoitettu, pintakosteuskartoitus toteutettu sekä ilmanvaihdon toimintaa tarkasteltu. Koulun kesäloman aikaan selvitettiin vielä tarkemmin ulkoseinärakenteen kuntoa, mahdollisia ilmavirtauksia sisäilmaan ja tehtiin tarkempia kosteusmittauksia. Myös sisäilmasta ja lattiatasoitteesta otettiin näytteet haihtuvien orgaanisten yhdisteiden määrittämiseksi.
Tutkimuksessa ei havaittu sellaisia tekijöitä, jotka merkittävästi heikentäisivät sisäilman laatua. Yleisesti ottaen vammaisopetuksen tilat ovat hyvässä kunnossa. Koneellinen tulo-poistoilmanvaihto poistaa sisäilmasta tehokkaasti niin ihmisten tuottaman hiilidioksidin kuin materiaalin emissiotkin. Sisäilman laatua voi paikallisesti heikentää ilmavuodot rakenteiden läpi sisäilmaan. Ilmavuodot ovat kuitenkin vähäisiä, koska ilmanvaihto on hyvin tasapainossa. Myös rakennusmateriaalit ovat pääosin hyvässä kunnossa.
Tutkimuksessa todetut mineraalikuitujen lähteet on poistettu kevään aikana. Olosuhdeseurantaa jatketaan marraskuun loppuun saakka. Muut tutkimuksessa havaitut puutteet ja korjaustarpeet on toimitettu tiedoksi Kunnossapitotiimille.
Olosuhdeseurannan tuloksia tarkemmin
Vammaisopetuksen tilojen sisäilman olosuhteita on seurattu helmikuusta 2026 lähtien. Sisäilman lämpötila on ollut keskimäärin 22 astetta tilojen käytön aikana. Kevätlukukaudella parissa tilassa (1038 ja 1040) oli ajoittain alle 20 astetta, mutta syyslukukaudella kaikissa tiloissa lämpötila on ollut yli 20 astetta. Lämpiminä päivinä sisäilman lämpötila on kohonnut noin 24 asteeseen. Hetkellisesti tiloissa 1040, aula ja käytävä lämpötila on noussut tätä korkeammaksi todennäköisesti tilan käytön ja/tai ulkoisen lämpökuorman seurauksena. Erityisesti aurinkoisina päivinä suuren ikkunapinta-alan vuoksi aulatilan lämpötila nousee, ja tämä voidaan aistia tilan tunkkaisuutena. Opetustiloissa lämpötila on pysynyt koko syksyn aikana hyvällä tasolla 20…22 asteen välillä.
Sisäilman hiilidioksidipitoisuus on ollut sisäilmastoluokituksen mukaisella hyvällä tasolla eli alle 950 ppm niin opetustiloissa kuin käytäväalueillakin. Tämä mittaustulos kertoo siitä, että ilmanvaihto on riittävää nykyiseen käyttötarkoitukseen. Ilmanvaihto pystyy poistamaan ihmisten tiloihin tuottaman hiilidioksidin tehokkaasti. Ilmanvaihto on toiminnassa arkisin klo 5–19 välisen ajan.
Sisä- ja ulkoilman välinen paine-ero on myös hyvällä tasolla, keskimäärin
-2 Pa. Tämä kertoo siitä, että tulo- ja poistoilmanvaihto on hyvin tasapainossa. Hyvän sisäilman laadun kannalta on tärkeää, että paine-ero on pieni, jolloin myös ilmavirtaukset rakenteiden läpi ovat vähäisiä.
Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden jatkuvatoiminen seuranta osoitti hajujen lisääntyvän tiloissa yöaikaan, kun rakennus oli tyhjillään. Kun ilmanvaihto käynnistyi aamulla viideltä, pitoisuus palasi nopeasti normaalille tasolle. Asiaa tutkittiin tarkemmin kesän aikana ottamalla kahden tilan sisäilmasta näytteet, joista analysoitiin haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuus. Näytteet otettiin sekä ilmanvaihdon normaalisti toimiessa että sen ollessa pois päältä. Pitoisuudet olivat suuremmat silloin kun ilmanvaihto oli suljettuna. Yhdisteiden jakauma ei kuitenkaan viittaa rakenteiden vaurioihin vaan ennemminkin puuperäisten kalusteiden aiheuttamiin päästöihin. Pitoisuudet olivat hyvin matalat ilmanvaihdon toimiessa normaalisti, joten tämä ei aiheuta toimenpiteitä.
Rakennetutkimuksen tuloksia tarkemmin
Rakenneteknisten tutkimuksen perusteella maanvastainen alapohjarakenne on kosteusteknisesti toimiva ja hyvässä kunnossa. Rakenne todettiin porareikämittauksin kuivaksi myös viimeisimmän vesivahingon alueella. Tällä alueella lattian pintamateriaalin alapuolella olevassa tasoitteessa havaittiin paikallisesti poikkeava haju, tasoitemateriaalissa todettiinkin haihtuvia orgaanisia yhdisteitä tavanomaista enemmän. Tämä voi olla seurausta tasoitteen kostumisesta vesivahingon aikana, mutta sen sisäilmavaikutus on vähäinen.
Ulkoseinärakenne on kosteusteknisesti toimiva ja riskitön rakenne. Eristemateriaalin mikrobiologista kuntoa tutkittiin materiaalinäytteiden avulla. Ainoastaan yhdessä näytteessä kahdeksasta todettiin tavanomaista enemmän mikrobeita, ulkoseinärakenteet ovat siis pääosin hyvässä kunnossa. Poikkeava näyte otettiin aulatilan ulkonurkasta. Paikalliseen vaurioon voi olla syynä esimerkiksi ikkunapellin puutteellinen kallistus.
Alapohja- ja ulkoseinärakenteiden ilmatiiveyttä tutkittiin merkkiainekokeiden avulla. Rakenneliittymät eivät ole kaikilta osin ilmatiiviitä. Epätiiviyttä todettiin esimerkiksi pilariliittymissä ja ulkoseinä-lattia-liittymissä. Rakenteiden ilmatiiveyden puutteet mahdollistavat ilmavuodot rakenteiden sisältä tai maaperästä sisäilmaan. Ilmavuotojen merkitys sisäilman laatuun on kuitenkin vähäinen, koska rakenteet ovat pääosin hyvässä kunnossa ja paine-ero sisä- ja ulkoilman välillä on pieni.
Toimenpiteet
- Keväällä tehdyissä tutkimuksissa todetut mineraalikuitujen lähteet on jo poistettu.
- Olosuhdeseuranta päättyy marraskuun lopussa.
- Muut tutkimuksessa havaitut puutteet ja korjaustarpeet on toimitettu tiedoksi Kunnossapitotiimille.
Lisätietoja
Tutkimukset: sisailma@vantaa.fi