Asiasana: Yhteisöllisyys
Toiminta yhteisöissä, yhteistyössä järjestetyt tilaisuudet ja keskinäinen avunanto.
Millainen on sinun Pakkalasi? Tule mukaan kehittämään alueesta yhteinen paikka
Pakkalan nuorisotilan ympäristöä kehitetään alueen asukkaiden yhteiseksi kohtaamisen, harrastamisen ja tekemisen paikaksi. Asukkaat kutsutaan keskiviikkona 28.10.2026 mukaan viettämään yhteistä iltapäivää sekä kertomaan, millaista toimintaa he Pakkalaan toivovat.
Vantaan tuella syntyy tapahtumia, jotka tuovat ihmiset yhteen
Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksella yhdistykset ja yhteisöt voivat järjestää tapahtumia ja toimintaa, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä omalla asuinalueella.
Kävitkö puistoruokailussa? Vastaa lyhyeen kyselyyn 7.8. mennessä!
Söitkö puistoruokailussa tänä kesänä? Vastaa lyhyeen kyselyyn 7.8. mennessä ja kerro mielipiteesi ruoasta ja ohjelmasta.
"Me tullaan ihan aina yhdessä syömään!” – puistoruokailu on monelle perheelle kesän tärkeä perinne
Puistoruokailu on kesän odotettu tapahtuma usealle perheelle ja moni kävijä on käynyt puistoissa jo vuosien ajan.
Suomen suurin kadunvaltaus Myyrmäessä – kaupunkitila otetaan asukkaiden käyttöön tuhannen vapaaehtoisen voimin
Vantaan kaupunki ja Diakonissalaitos vahvistavat Myyrmäen viihtyisyyttä. Asukkaat pääsevät harrastamaan ja kohtaamaan julkisessa tilassa. Alueelle tulee taidetta ja tapahtumia. Tavoitteena on, että turvallisuudentunne ja yhteisöllisyys paranevat.
Martinlaakson yhteisötila avaa ovensa – avajaisia juhlitaan torstaina 21.5.
Martinlaakson yhteisötila “Martsa” (Laajaniityntie 3) avaa ovensa torstaina 21.5.2026 klo 15–18.
Yhteisöpalvelujen osallisuuskysely: vantaalaisten osallisuuden kokemus on vahvistunut
Vantaan kaupungin yhteisöpalvelut toteutti loppuvuodesta 2025 kohdennetun ja jalkautuvan osallisuuskyselyn. Osallisuusindikaattorin mukaan vantaalaisten osallisuuden kokemus on vahvistunut edelliseen kyselyyn verrattuna.
Tikkurilan asukastilan toiminta jatkuu syksyllä Monitoimitila Liidossa
Tikkurilan asukastila sulkee ovensa nykyisissä tiloissaan huhtikuun 2026 lopussa. Asukastila- ja yhteisötyö jatkuvat syksyllä uudessa muodossa Monitoimitila Liidossa (Lummetie 2 B C) Tikkurilassa.
Tervetuloa Vantaalle -tapahtuma uusille vantaalaisille
Oletko juuri muuttanut Vantaalle? Tämä tapahtuma on sinulle! Seuraava tapahtuma järjestetään 2027.
Martinlaaksoon avautuu uusi yhteisötila – yhdessä tehden ja asukkaiden tarpeisiin vastaten
Martinlaaksoon on syntymässä uusi yhteisötila, joka rakentuu yhdessä asukkaiden, järjestöjen ja kaupungin kanssa.