Asiasana: Kesä

"Me tullaan ihan aina yhdessä syömään!” – puistoruokailu on monelle perheelle kesän tärkeä perinne

Uutinen

Puistoruokailu on kesän odotettu tapahtuma usealle perheelle ja moni kävijä on käynyt puistoissa jo vuosien ajan.

Myyrmäen suuralue Tikkurilan suuralue

Suositut Vantaan leffapiknikit elokuussa – ilmaisia leffoja eri puolilla kaupunkia

Uutinen

Ohjelma julkaistu! Laita ilmaisten tapahtumien ajat ja paikat muistiin.

Espanjansiruetanat aiheuttavat haittoja – leviämisen ehkäiseminen ja torjunta tärkeää

Uutinen

Espanjansiruetana on vieraslaji, joka aiheuttaa tuhoja viljelyksille ja luonnon monimuotoisuudelle. Etana leviää helposti muun muassa puutarhajätteiden mukana.

Koivukylän koulun ympärillä tehdään heinäkuussa uusia liikennejärjestelyitä – näin autoreitit muuttuvat

Uutinen

Uudet liikennemerkit ja ajoesteet asennetaan Koivukylän koulun lähiympäristöön heinäkuun aikana. Kävely- ja pyöräilyreitit pysyvät ennallaan.

Koivukylän suuralue

Muistutus muuttuvasta liikennejärjestelystä ensi viikolla Lahdentiellä, Kyytitien kohdalla

Uutinen

Lahdentiellä, Kyytitien kohdalla, ajoneuvoliikenne siirretään aiemmin tiedotetun mukaisesti kulkemaan vuorotellen yhdellä kaistalla viikon 28 aikana. Liikennettä ohjataan liikennevaloilla. Järjestely on käytössä arviolta vuoden 2026 loppuun asti.

Hakunilan suuralue

Koivukylä soi heinäkuussa – musiikkia ja ohjelmaa joka tiistai Koivutorilla

Uutinen

Koivukylän Koivutorilla (Hakopolku 2) nautitaan heinäkuussa maksuttomasta kulttuuriohjelmasta tiistaisin 7.–28.7. klo 16–17.

Koivukylän suuralue

Pysähdy hetkeksi luonnon äärelle – Kuusijärvellä oma luonto-opas heinä- ja elokuussa

Uutinen

Kuusijärven luonto-opas on tavattavissa 1.7.-20.8. välisenä aikana tiistaista torstaisin klo 12.00-13.30 välisenä aikana nuotipaikan läheisyydessä.

Hakunilan suuralue

Ratatien läpikulku on suljettu Ratakujan kohdalta kaikelta liikenteeltä 27.7.–31.8.

Uutinen

Vantaan ratikan työt jatkuvat Tikkurilassa myös kesän aikana. Ratatien läpikulku on suljettu kaikelta liikenteeltä 27.7.-31.8. Silloin asennamme Ratatielle Ratakujan ylittävän sillan, jonka alla tulemme rakentamaan ratikan tunnelia.

Tikkurilan suuralue

Kävelykadun kunnostus etenee heinäkuussa: Tikkuraitin läpikulku katkeaa – Talvikkitien ja Peltolantien risteys valmistuu

Uutinen

Tikkuraittia pitkin ei voi kulkea päästä päähän noin kolmeen viikkoon. Talvikkitien ja Peltolantien risteysalue valmistuu elokuussa ja kaikki ajokaistat palautuvat käyttöön.

Tikkurilan suuralue

”Parasta on seura ja hyvä ruoka” — puistoruokailussa viihtyvät myös seniorit

Artikkeli

Ikäihmisten puistoruokailu jatkuu jo toista kesää Vantaalla. Erityisesti puistoruokailussa arvostetaan hyvää ruokaa seuraa ja iloista tunnelmaa.