Vantaan kulttuuripalkinnot Siri Kolulle ja Myymäki-liikkeelle

Vantaan vuoden 2021 kulttuuripalkinnot on jaettu Vantaan kulttuurigaalassa 10.11.2021. Gaalassa jaettiin ansioituneen taiteilijan palkinto, merkittävän kulttuuriteon palkinto sekä nuoren taiteilijan stipendi.

Siri Kolulle ansioituneen taiteilijan palkinto

Ansioituneen taiteilijan palkinnon sai kirjailija Siri Kolu, joka on paitsi kirjallisuuden myös teatteritaiteen osaaja. Hän on menestynyt lasten- ja nuorten kirjailija, ja hänen palkittuja teoksiaan luetaan lukuisilla kielillä ympäri maailman.

Kouluttajana hän on innostanut erityisesti vantaalaisia lapsia ilmaisemaan itseään. Hän on myös suomalaisen kulttuurin puolestapuhuja ja toiminut aktiivisesti alansa järjestöissä ja luottamustoimissa.

Merkittävän kulttuuriteon palkinto Myyrmäki-liikkeelle

Merkittävästä kulttuuriteosta palkittiin Myyrmäki-liike eli joukko henkilöitä, jotka tekevät yhteistyötä asuinalueensa hyväksi. He ovat vaikuttaneet positiivisesti alueen asukkaiden osallisuuteen ja lisänneet yhteisöllisyyttä alueen toimijoiden kesken. Liikkeen toiminta on vaikuttanut myönteisesti alueen identiteettiin.

Palkinnon vastaanottivat Petteri Niskanen, Hannu Vänskä, Elisa Nurmi, Olli Berg ja Topias Dean.

Nuoren taiteilijan stipendin sai Marianne Susi

Lisäksi kulttuurigaalassa jaettiin nuoren taiteilijan stipendi, jolla palkittiin muusikko Marianne Susi, joka on osoittanut monipuolista lahjakkuutta säveltaiteen parissa.

Susi on työskennellyt eri produktioissa monipuolisesti eri rooleissa – laulajana, näyttelijänä, tanssijana, säveltäjänä, ohjaajana sekä käsikirjoittajana.

Taustaa palkinnoista

Kaupungin merkittävin palkinto on Vantaan kulttuuripalkinto. Sitä on myönnetty jo 45 vuoden ajan. Vuosina 1976–2017 palkinto myönnettiin ansioituneelle taiteilijalle, ja vuodesta 2018 lähtien rinnalle on tullut toinen, saman arvoinen palkinto, joka annetaan merkittävästä kulttuuriteosta.

Molempien palkintojen arvo on 10 000 euroa. Ansioituneen taiteilijan palkinto myönnetään Vantaalla vakituisesti asuvalle, taiteellisen lahjakkuutensa osoittaneelle taiteilijalle. Kulttuuripalkinto merkittävästä kulttuuriteosta kaupunkilaisten taidekentän elävöittämiseksi. Tämä palkinto myönnetään kaupungissa toimivalle yhteisölle tai henkilölle.

Kulttuuripalkintojen saajat päättää Vantaan kaupunginhallitus.

Nuoren taiteilijan stipendi on vuosittainen huomionosoitus uransa alussa olevalle vantaalaiselle lahjakkaalle nuorelle taiteilijalle tai taiteilijaryhmälle. Nuoren taiteilijan stipendin myöntää Vantaan kaupunkikulttuurilautakunta.

Julkaistu: 10.11.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter